En ole kirjoittanut tänne nyt noin viikkoon. Rakkahin Line on ollut käymässä ja tutustutin hänet Cambridgen elämään.
Lauantaina kävimme King’s Collegen kirkossa, joka on aika upea.
Ei tämä kuva taida nyt ihan tehdä oikeutta kohteelleen.
King’s Collegen sisäpiha on myös ihan komia:
King’s Collegen sisäpiha.
Sää oli aika hieno, ja Line ihasteli sitä kovasti. Kävimme Fitzwilliam Museumissa, ja kun astuimme ulos, alkoikin sitten ihan järjetön raekuuro. Jalkakäytävät peittyivät rakeista niin, ettei niillä pystynyt kävelemään liukastumatta, ja en meinannut nähdä mitään kun rakeet tulivat silmiini. Tällainen on Englannin talvi.
Sunnuntaina kävimme Lontoossa. Kävimme mm. vuoden 2013 parhaat luontokuvat -näyttelyssä, joka oli todella upea. Suosittelen lämpimästi, jos satut olemaan Lontoossa. Liput kannattaa tosin ostaa etukäteen.
Eilen tiistaina kävimme vielä Yorkissa, joka oli minulle jossain määrin yllätys. Se oli ollut jo roomalaisten tukikohta Pohjois-Englannissa, ja on siitä lähtien ollut jatkuvasti merkittävä kaupunki. Siellä olikin todella kauniita rakennuksia ja melkoisen pompöösi katedraali. Suosittelen todella käymään Yorkissa, jos olet siellä päin.
Tapasimme Yorkissa siis Linen ystävän Claran, joka asuu Edinburghissa. Linellä riittääkin ystäviä täällä saarivaltiossa; minulle ei sen sijaan tule omista kavereista ketään mieleen, joka asustelisi tällä hetkellä täällä. Jos siis olet täälläpäin, niin ilmoittele ihmeessä ja tule käymään Cambridgessa!
Tässä vielä mukava eikä lainkaan painajaismainen näyteikkunapupu Yorkista:
Tervehdys taas! Tässä postauksessa ajattelin esitellä teille joitakin nörttimielessä siistejä juttuja, joihin olen Cambridgessa törmännyt, ja joihin en ole nähnyt ainakaan minkään suomalaisen yliopiston vielä pystyvän. Että vink vink, jos vaikka joku asioista päättävä lukee tätä. Veikkaan, että monia tämä ei kiinnosta tippaakaan.
Ensin haluan kuitenkin mainostaa tulevaa kirjaani maailman dramaattisimmalla kirjatrailerilla. Olen tämänkin päivän viettänyt pitkälti kirjan parissa oikolukien sen vedosta.
Noniin. Sitten asiaan.
Tässä on Cambridgen yliopistokortti, jollainen on jokaisella yliopiston jäsenellä:
Se on aika siisti. En tiedä, mitä kaikkea teknologiaa se pitää sisällään (varmaan ainakin NFC-sirun), mutta tähän mennessä olen kyennyt käyttämään sitä seuraaviin toimintoihin:
yleinen opiskelijastatuksen todistaminen (täällä kun väikkärintekijät lasketaan vielä selkeästi opiskelijoiksi)
kirjojen lainaaminen kirjastosta
yleinen avainkortti
lounaan ja päivällisen maksaminen collegessa (korttiin ladataan rahaa netissä)
juomien maksaminen opiskelijoiden ylläpitämässä baarissa(!)
pääsy yliopiston kuntosalille ja tuntien varaaminen
kuntosalin pukuhuoneen kaappien lukitseminen(!). Näytän siis korttia kaapille ja se lukittuu tai aukeaa. Ei tarvitse säätää avainten ja lukkojen kanssa.
kirjautuminen yliopiston tulostimiin ja kopiokoneisiin
Eivät nämä toiminnot ole siis mitään ihmeellisiä muuten, mutta en ole toistaiseksi törmännyt yliopistoon (tai organisaatioon ylipäänsä), joka osaisi yhdistää nämä kaikki jutut yhteen ja samaan korttiin. Yleensä pitää olla joka huoneeseen omat avaimet ja sähköiset avaimet sekä jos jonkinmoista korttia, leimaa ja tarraa. Tässä on kaikki samassa. Yliopisto on siis kerrankin onnistunut valitsemaan monikäyttöisen korttiteknologian, eikä nurkan takaa ole ainakaan vielä ilmestynyt palvelua, joka tarvitsisi omaa korttiaan. Mainiota!
Toinen on yliopiston kirjaston hakupalvelut. Täällä kirjasto on tietysti jo perinteisessä mielessä vaikuttava: pelkässä pääkirjastossa on 8 miljoonaa kirjaa ja muuta kohdetta. Kuitenkin täällä on myös panostettu sähköisten palveluiden kehittämiseen.
Suomessa ehdin jo tottua siihen, että tieteellisiä artikkeleita pitää metsästää jos jonkinmoisista palveluista, ja jos joku monihaku on tarjolla, niin se on hidas ja hankalakäyttöinen. Täällä on sen sijaan käytössä LibrarySearch+, joka hakee artikkeleita kaikista yliopiston lisensoimista nettipalveluista kerralla — ja tekee sen salamannopeasti. Yhdellä haulla pystyy siis perkaamaan 70 miljoonan artikkelin tarjonnan läpi. Loistavaa!
Nämä ovat molemmat minusta sellaisia juttuja, jotka helpottavat tutkijoiden ja opiskelijoiden elämää, mutta jotka eivät välttämättä oikeasti vaadi huippuyliopiston miljardibudjettia. Lähinnä tarvitaan hyvää ja kunnianhimoista suunnittelua.
Täällä O2-operaattori tarjoaa puhelimen kokeiltavaksi 7 päiväksi, joten päätin ottaa tilaisuudesta vaarin ja kokeilla, miltä hirviökamerapuhelin Lumia 1020 tuntuu. Todennäköisesti palautan sen liikkeeseen, mutta kyllä sillä ihan kivoja kuvia sai. Toki en vielä ihan osaa käyttää laitetta, joten alla olevissa kuvissa on kyllä kauneusvirheitä, mutta eipä tämä mikään ammattivalokuvausblogi ole.
Kuva Clare Hall Collegen pihamaaltaToinen kuva Clare Hallin pihalta.Yliopiston pääkirjasto.Trinity Collegen (joka on varakkain Cambridgen collegeista) pikku ”takapiha”.Kotipiha.Samainen kotipiha.Fiilistelyä ennen formal dinneriä eli pukuillallista.Formal.Englannin erikoisuuksia. Kuuman ja kylmän veden on vain pakko olla erillään, mutta kuumasta vedestä pitää sitten varoittaa varoituskyltillä.Talo yöllä. Täällä toimii intialainen ravintola.Kiinnostaa, että missä tilanteessa tuohon ”non emergency” -numeroon oikein pitäisi soittaa. Aina kun ei ole hätä?Lucy Cavendish Collegen polkupyöräparkki.
Katsoin ensimmäistä kertaa tarkemmin yliopiston vaakunaa. Se on itse asiassa melko herttainen. Kulmissa olevat leijonat (?) vaikuttavat aika veijareilta.
Vaan se siitä.
Joitakin juttuja ensimmäisestä viikostani on vielä jäänyt sanomatta.
Ensinnäkin, Cambridgen colleget järjestävät paljon pukuillallisia (formal). Näihin pitää siis pukeutua asiaankuuluvasti: oma collegeni taitaa olla koko yliopiston liberaalein, kun pelkkä puku riittää. Suuressa osassa muita collegeja tulee sen sijaan laittaa myös yliopiston kaapu eli gown päälle.
Vaikea keksiä, mistä Harry Potter on saanut innoituksensa.
Itse tulen ilmeisesti tarvitsemaan kaapua vasta valmistuessani, paitsi jos joskus päädyn syömään sellaiseen collegeen, joka edellyttää kaavun pitämistä myös vierailta. Tavallaan harmittaa, että päädyin collegeen joka ei vaadi kaavun käyttöä, sillä olisihan se siistiä ehkä kerran tai kahdesti syödä kaapu päällä. Varmaan vain perinneuskollisin britti kykenee nauttimaan siitä vielä sadannella kerralla.
Minun collegessani on joka tapauksessa kerran viikossa formal, ja kävin siellä viime keskiviikkona. Porukkaa oli melko vähän, sillä lukukausi ei ole vielä alkanut, mutta siellä kyllä tapasi kiinnostavia ihmisiä, kuten yhdysvaltalaisen National Institute of Health -puljun professorin, joka oli tullut Cambridgeen viettämään tutkimusvapaata. Collegeissa todella tapaa hyvin monipuolisesti erilaisia ihmisiä. Ilta oli muutenkin mukava; ei tarvinnut juoda snapseja eikä laulaa, vaan sai keskittyä keskusteluun.
Luin muuten collegejen historiasta hieman lisää. Cambridgen yliopistohan perustettiin, kun osa Oxfordin oppineista sai tarpeekseen kiistoista paikallisten kanssa ja päätti lähteä muualle. Tämä johti Cambridgen yliopiston perustamiseen vuonna 1209. Mallia yliopiston rakenteeseen otettiin luostareista, ja juuri tämän takia syntyivät colleget, joissa elettiin, syötiin ja rukoiltiin (vanhoilla collegeilla on kaikilla omat kirkkonsa). Cambridgen rahvaskaan ei ilmeisesti aina ollut kovin iloisia uusista akateemikkonaapureistaan, minkä takia vanhimmat colleget ovatkin melko linnoitusmaisia korkeine portteineen ja muureineen
– – –
Olen harrastanut aika pitkään klassista laulua, ja toiveenani on ollut löytää mielekäs tapa jatkaa kyseistä harrastusta täälläkin. Laitoinkin perjantaina collegeni Facebook-ryhmään viestin, jossa tiedustelin, josko joku sattumalta osaisi soittaa pianoa ja olisi kiinnostunut liedien säestämisestä. En odottanut saavani vastausta, mutta sainkin lähes saman tien viestin kiinalaiselta nuorelta naiselta, joka ilmeisesti rakastaa nimenomaan oopperaa ja klassista yksinlaulua, ja vielä soittaa pianoa. Mieletöntä! Kävin hänen ja parin muun collegelaisen kanssa myöhemmin illalla pubissa. Tapaamme kenties ensi viikolla ja testaamme Schubertiä tms.
Nyt istun kahvilassa, jossa on tappavan kuuma. Lähden varmaan jossain vaiheessa salille. Toivotan kaikille Suomessa oleskeleville lukijoilleni mukavan lumista sunnuntai-iltapäivää! Täällä lumesta ei ole tietoakaan.
Tuntuu, että olen ollut täällä jo pidemmän aikaa, mutta en ole ollut edes viikkoa. Se on tietysti ihan normaalia uusissa paikoissa; mielemme mittaa aikaa tapahtumissa eikä sekunneissa. Ja on tässä aika paljon ehtinyt tapahtua yhden viikon aikana.
Kävin ensinnäkin tapaamassa väitöskirjanohjaajaani professori Matthew Krameria. Hän on mukava mies, ja tulimme hyvin juttuun. Olin jännittänyt aika paljon, mitä hän sanoisi tutkimusideoistani, mutta hän tuntui jopa pitävän niistä. Tämä oli suuri helpotus.
Jatkossa tulemme tapaamaan joka toinen viikko (eli brittienglanniksi ”fortnightly”; hieno sana!). Nyt ei-akateemiset lukijani ja luonnontieteilijäystäväni varmaan ajattelevat ”onpa harvoin” ja muut ”onpa usein”. Oikeustieteen alalla se, että tapaa väikkäriohjaajansa joka toinen viikko, on kuitenkin aika hyvin. Muistan lukeneeni kirjasta ”Näin meistä tuli oikeustieteen tohtoreita” paljon tarinoita, joissa väitöskirjantekijä tapaa ohjaajansa kerran ja palaa neljän vuoden kuluttua valmiin väitöskirjansa kanssa. Täällä Englannissa, tai ainakin Cambridgessa, väikkärintekijää ohjataankin huomattavasti enemmän. Tämä on sinänsä hyvin positiivinen juttu, mutta on vaikea arvioida, miten helppo vastaavaa käytäntöä olisi tuoda Suomeen. Ainakin oikeustieteen alalla on Suomessa jossain määrin käytäntönä, että kiinnostuneet hankkivat tohtorintutkinnon suoritusoikeuden ihan vain ”varmuuden vuoksi”, ja yliopistojen on vaikea arvioida, kuka on oikeasti aikeissa ruveta tekemään väikkäriä täysipäiväisesti. Sen sijaan täällä on hieman selvemmät sävelet: oikeustieteellinen tiedekunta ei esimerkiksi hyväksy osa-aikaisia väikkärintekijöitä ollenkaan.
Olen tutustunut myös hieman lisää muihin opiskelijoihin — toistaiseksi tosin aika maltillisesti, sillä Lent Term, eli ensimmäinen kevään kahdesta lukukaudesta, ei ole vielä virallisesti alkanut, joten monet opiskelijat ovat vielä jossain muualla. No, millainen on Cambridgen tyypillinen opiskelija? Ihmiskone, joka voittaa Nobelin päivässä? Sanoisin, että porukka on vaikuttanut hyvin normaalilta ja mukavalta. Keskimäärin täällä kyllä tehdään pitkää päivää: monen näkee opiskelemassa vielä seitsemältä illalla. Ja varmaan sen jälkeenkin näkisi, mutta itse olen poistunut yleensä siinä vaiheessa paikalta.
Tässä kuva Clare Hall Collegen sisäpihasta. Rakennus on Elmstead, yksi opiskelijoiden asuinrakennuksista.
Nyt pitäisi keksiä viikonlopuksi jotain tekemistä. Yliopiston sosiaalinen elämä ei tosiaan ole vielä ihan alkanut, joten saa nähdä mitä keksin.
Tänään kävin ensimmäistä kertaa yliopistolla. Yöllä oli satanut, ja päivä oli poikkeuksellisen lämmin – kymmenen astetta on ainakin suomalaisen näkökulmasta ihan hyvä tammikuun alun lämpötila. Aamulla olikin sateen jäljiltä miltei puolitrooppinen meininki.
Kävin ensin collegessa, jossa ilmoittauduin yliopiston jäseneksi. Ja tässä vaiheessa pitänee selvittää, mikä on college. ”College” tarkoittaa suurin piirtein kaikkialla muualla maailmassa jotain muuta kuin mitä se tarkoittaa Cambridgessa ja Oxfordissa. Stephen Fry vertaa omaelämäkerrassaan collegeja Tylypahkan tupiin, ja se on minusta ihan hyvä vertaus. Jokainen Cambridgen opiskelija ja tutkija on jonkin collegen (joita on n. 30, en nyt jaksa tarkistaa) jäsen. Jokaisessa collegessa on suurin piirtein jokaisen tieteenalan opiskelijoita, ja ne eivät siis mitenkään liity tiedekuntiin. Sen sijaan opiskelijat asuvat collegeissa – paitsi minä, joka en onnistunut saamaan asuntoa — sekä käyvät niissä syömässä, ja jokaisen collegen opiskelijat pitävät esimerkiksi omaa baariaan. Tänään collegessani istuin pöytään, jossa oli mm. genetiikan, matematiikan ja musiikkitieteen opiskelijoita.
Lisäksi colleget järjestävät perustutkinto-opiskelijoille pienryhmäopetusta, josta Cambridge ja Oxford ovat tunnettuja. Kuitenkin tohtoriopiskelijoille tiedekunta on akateemisessa mielessä tärkeämpi paikka.
Osa collegeista on isoja ja varakkaita. Itse päädyin kuitenkin pieneen Clare Halliin, joka on suunnattu vain maisteri- ja tohtoriopiskelijoille. Se vaikuttikin todella miellyttävältä ja epämuodolliselta paikalta – minulla olisi varmaan mennyt hermot vanhempien collegeiden rituaaleihin. Ilmeisesti Clare Hallin jäseninä on myös muutamia suomalaisia, mutta en ole onnistunut tapaamaan heitä vielä.
Collegessa minun piti täyttää erityinen Matriculation Registration Form -niminen paperi, jossa mm. sitouduin kunnioittamaan yliopiston kansleria. Asia selvä. Sitten matka jatkui tiedekuntaan, jossa käytiin lisää paperisotaa. Yleisesti ottaen asiat rullasivat todella hyvin; sain kaikki tarvitsemani tietokonetunnukset ym. helposti ja nopeasti. Huippuyliopistolla on ilmeisesti varaa panostaa siihen, että perusasiat toimivat.
Huono ja suttuinen kuva yhdestä collegeni asuinrakennuksesta.
Myöhemmin päivällä ostin polkupyörän. Maksoin siitä jopa 200 puntaa, mikä on käytetystä pyörästä ihan hyvä hinta – ajattelin, että ostetaan nyt kunnon pyörä. Cambridge on nähkääs pyöräilykaupunki: autoilua yritetään ehkäistä kaikin tavoin ja sen sijaan ihmisiä kannustetaan pyöräilemään. Täällä on niin hyvät pyörätiet kuin keskiaikaisessa kaupungissa on mahdollista, eikä alueella ole montaakaan mäkeä. Siksi päädyin ostamaan kunnon pyörän, mikä oli ehkä kuitenkin virhe – hyvään pyörään pitää ostaa hyvä lukko ja siitä pitää pitää hyvää huolta, ja olen vähän huono pitämään huolta tavaroistani. Mutta yritetään nyt pitää tämä poissa varkaiden käsistä.
En ole vielä tottunut vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Varsinkin pyörällä liikkuessa, kun esim. risteyksessä käännyin oikealle, vasemmalle kaistalle meno tuntui lähinnä itsemurhalta – aivot sanoivat, että olen juuri ajamassa päin vastaantulevia autoja. Vaan kaipa tähän tottuu. Sitten pitää taas tottua takaisin, kun tulen käymään Suomessa.
Tässä taas yksi ison C:n varakkaammista collegeista. En totta puhuen osaa sanoa, mikä.
Meikäläinen Luxemburgissa, ei siis Englannissa. Omakuvia Englannista ei ole toistaiseksi tarjolla.
Moi. Olen Visa Kurki. Olen aloitellut elämässäni monia blogeja, jotka ovat yleensä jääneet vain muutamaan päivitykseen. Se saattaa johtua siitä, että olen vaatinut teksteiltäni liikaa: jokaisen tekstin pitäisi aina olla suuri lisäys ihmiskunnan suureen kulttuuriperintöön.
Nyt, matkablogin varjolla, yritän päästä tästä tavasta eroon. Tarkoitukseni on siis tässä blogissa yksinkertaisesti kertoa kuulumisiani. Varmaankin laitan tänne kaikenlaista syvällisempääkin, mutta annan itselleni anteeksi jos jokainen teksti ei ole niin ihmeellinen riipustus.
Niin mikä matkablogi? Olen aloittamassa oikeustieteellistä väitöskirjaa Cambridgen yliopistossa, Englannissa. Saavuin tänne eilen yöllä.
Miten tässä näin kävi? En ole haaveillut huippuyliopistoihin sitten abivuosien, jolloin hyvien ylioppilaskirjoitustulosten johdosta päädyin hakemaan Oxfordiin. (Siitä lisää kenties joskus toiste.) Cambridge tuli nyt kuitenkin kuvioihin melko sattumalta.
Kirjoittaessani graduani vuoden 2012 keväällä totesin, että tutkimushomma on ihan parasta. Kiirehdinkin jopa gradun valmistumista siksi, että pääsisin nopeammin tekemään väitöskirjaa. Sen jälkeen, kun minut hyväksyttiin tohtoriopiskelijaksi Turun yliopistoon, oli edessä oikeastaan sarja pettymyksiä: en nimittäin meinannut millään saada rahoitusta tutkimustyölleni. Tämän takia päädyin tekemään ns. oikeita töitä, jotka alkoivat nopeasti maistua puulta, ja tunsin hukkaavani aikaani.
Viime keväänä lähdin sitten Luxemburgiin tekemään harjoittelua Euroopan unionin tuomioistuimessa. Luxissa asuessani pohdiskelin monet illat oikeusteorian syntyjä syviä. Lueskelin Cambridgen professori Matthew Kramerin kirjoja, ja sain tiettyjä oivalluksia, joista olisin mielelläni puhunut jonkun kanssa. Kaupungissa ei oikein ollut ketään, joille purkaa ajatuksiani, joten päädyin kirjoittamaan aiheesta suoraan Kramerille. (Jälkikäteen ajateltuna tämä oli aika rohkea ratkaisu.) Ehdotin samalla, että voisin kenties tulla joskus Cambridgeen vierailevaksi tutkijaksi muutamaksi kuukaudeksi.
Kramer vastasi minulle ilmeisesti melko englantilaiseen tyyliin: hän pyysi minut Cambridgeen illalliselle puhumaan näistä asioista. Sovimme tyttöystäväni Linen kanssa, joka oli Suomessa ja minä siis Luxemburgissa, että lähtisimme yhdessä Englantiin käymään. Viime toukokuussa lähdimme sitten junalla Lontoosta kohti Cambridgea, jossa ilta huipentui illalliseen Churchill Collegessa. Olin kuullut etukäteen, että Cambridgen illallisilla pidetään yleensä pukua, mutta Churchill Collegessa olin yksin dressed up, siinä missä muut illastajat liikkuivat jossain farkkujen ja verkkareiden välimaastossa. Oli vähän hölmö olo.
Hölmöstä olostani huolimatta professori Kramer ehdotti muutama päivä myöhemmin, että jos hakisin Cambridgeen, niin hän voisi ohjata minua. Tämä tuli melkoisena yllätyksenä, ja pohdin asiaa suhteellisen pitkään – pidin mahdollisuuksiani aika heikkoina, ja tiesin että hakemiseen kuluisi kielikokeineen ja todistuskäännöksineen yli 500 euroa. Päätin lopulta kuitenkin hakea. Yliopisto panttasi hakemustani monta kuukautta, mutta joskus heinä-elokuussa sain vastauksen: minut oli hyväksytty, mutta minun pitäisi käydä vielä parantamassa kielikokeen tulosta. Minun piti käydä Virossa tekemässä koe, koska siellä oli lyhyemmät jonot, ja joskus syys-lokakuun vaihteessa sain tietää, että koe meni läpi.
Sitten oli edessä vielä rahoituksen hankkiminen. Olin tullut jo hieman kyyniseksi sen suhteen, että onko kukaan kiinnostunut rahoittamaan teoriapohdintojani apurahalla. Laitoin syksyn mittaan aika monta rahoitushakemusta menemään, mutten uskonut että niistä tulisi mitään, ja olin valmis lähtemään Englantiin myös ilman mitään tietoa mistään rahoista. Suunnittelin jo epätoivoissani katusoittoa Cambridgen turisteille. Joulukuun alkupäivinä minua odotti kuitenkin yllätys, kun Koneen Säätiö (joka ei yleensä edes rahoita oikeustieteellistä tutkimusta) päätti myöntää minulle täyden apurahan. Jes! Saatoin lähteä reissuun miltei vailla huolen häivää.
– – –
Cambridgen juna-asema saapumisyönäni.
Yllä oli siis hieman taustaa. Eilen yöllä saavuin tänne, ja tänään yritän varmaan esimerkiksi avata puhelinliittymän. Ilmeisesti puhelimen hankkiminen, pankkitilin avaaminen jne. ovat merkittäviä ja haastavia operaatioita, joten saa nähdä miten käy.
Yksi Cambridgen lukuisista kirkoista; törmäsin tähän tänä aamuna.
Opin tie 
