Olen tässä blogissa hehkuttanut jonkin verran sitä, miten kaunis Cambridge on. Ajattelin hehkutella vähän lisää. Mainittakoon tietysti, ettei tämäkään ole kaunis kauttaaltaan (esim. juna-asemalta saapuvaa tervehtivät rumat toimistohökkelit), mutta kokonaisuutena täällä on hurjan kauniita paikkoja.
Englannissa ruoho on vihreämpää. Siis oikeasti. Ruoho on täällä todella mahtavan hyvinvoivaa. (Hehe, ruoho, lol.) Täällä näkee upeita, vehreitä ruohokenttiä, joita on ilo katsella. Sateen määrä varmasti vaikuttaa tähän. Toinen juttu on se, että englantilainen puutarhurointi ei ole geometrisen tarkkaa. Täällä pyritään usein tietoisesti pittoreskiin vaikutelmaan, jolloin kasvien ja puiden annetaan rönsyillä. Tykkään siitä. Tämä ei päde kaikkiin Camin ruohokenttiin – jotkin collegejen ruohokentät ovat tarkkaan parturoituja neliöitä – mutta noin yleisesti ottaen.
Hevosetkin tykkää ruohosta.
Kuten sanottu, puutarhurointi on täällä mukavan villiä. Meidänkin talossa käy puutarhuri(!), ja jälki on kaunista:
Ja tässä läheisen kirkon kukkapiha:
Täällä ei ole joka paikassa tarvetta sellaiseen TÄSSÄ ON KUKKAPENKKI TÄSSÄ ON PELKÄSTÄÄN KUKKIA -meininkiin.
Cambridge on ison maailman mittaluokassa pieni kaupunki; se on suurin piirtein Suomen sivistyksen kehdon, Turun, mittaluokassa. Yliopisto on sen keskus, ja undergraduate-opiskelijat ovat yliopiston sielu. Nämä perustutkinto-opiskelijat ovat kuitenkin täällä vain pienen osan vuodesta. Vuodessa on kolme lukukautta: Michaelmas (lausutaan ”MIKLmas”), Lent ja Easter Term, jotka kukin kestävät reilut kaksi kuukautta. Kun kaikkien lukukausien alusta ja lopusta ottaa pois viikon, saadaan full termit, joiden aikana undergradien tulee olla paikalla ja jolloin esim. järjestetään luentoja ja pienryhmäopetusta. Näiden välissä on jopa puolentoista kuukauden tauot; kesällä tietenkin vielä paljon pidemmät. Tauot eivät ole lomia vaan niiden aikana on tarkoitus opiskella kotona.
Ensimmäinen full term, jonka itse vietin täällä, päättyi viime torstaina. Ja kyllähän eron tosiaan huomaa. Kahvilassa on yhtäkkiä tilaa, ja oikiksen kirjasto on lähes tyhjillään. Kenties positiivisimpana puolena: pyörätelineitä on taas vapaana, eikä pyörää tarvitse lukita esim. puuhun.
En nyt viitti laittaa mistään tyhjistä käytävistä kuvia. Tässä paljon kivempi näkymä Camjoelle.
En ole varma, onko tämä hyvä vai huono systeemi. Ajattelisin, että tämä hyödyttää ainakin tutkijoita ja henkilökuntaa, joilla on tasaisin väliajoin mahdollisuus syventyä tutkimukseen ilman, että opetusvelvollisuus painaa päälle. Ja kenties tämä vaikuttaa myös siihen, että lukukausien ajan myös panostetaan opetukseen. En tiedä, onko tässä mitään syy-seuraussuhdetta, mutta nimenomaan kandiopetukseen panostetaan kyllä täällä hurjan paljon. Opiskelijat saavat viikoittain supervision-nimistä pienryhmäopetusta muutaman hengen ryhmissä tai jopa kahdestaan opettajan kanssa, muuta pienryhmäopetusta ja tietenkin luentoja. (Sen sijaan monet maisteriohjelmat täällä tuntuvat olevan hieman juosten kustuja rahasampoja, ainakin mitä tutuilta olen kuullut. Mutta saahan niistä komian tutkinnon.)
Undergraduate-elämä on täällä siis todella intensiivistä. Kahdeksan viikon jaksojen aikana pitää kirjoitella yhdestä useampaan esseetä viikossa supervisioniin ja hoitaa muut akateemiset hommat, mutta tietysti myös nauttia yliopistoelämästä muuten, eli soutaa, ryypätä kaavuissa ja käydä kuorossa. Melko tehokas pitää olla, että saa kaiken tämän hoidettua. Paikallisessa ylioppilaslehdessä ehdotettiin vastikään, että Oxbridgen (eli Oxfordin ja Cambridgen) korkeahkot itsemurhaluvut ovat jopa kytköksissä lyhyisiin jaksoihin. En jaksa uskoa tähän; veikkaan, että tänne nyt vain tulee perfektionistihenkistä porukkaa, joille vaativa ympäristö tuottaa sietämättömiä paineita.
Voisin ajatella, että nykyinen systeemi on myös aika rankka esim. aasialaisille tai muuten kaukaa saapuville opiskelijoille, joilla ei välttämättä ole varaa matkustaa kotiin jaksojen välillä. Mahtaa olla ankeaa, kun eurooppalaiset kaverit menevät kotiin, ja itse joutuu katselemaan yliopiston tyhjiä käytäviä – ainakin, jos perhe-elämä on mukavaa eikä joutuisi asumaan portaiden alla komerossa. Hieman tuli huono omatunto, kun korealainen tuttu kertoi käyvänsä kotona kerran vuodessa, ja itse olin juuri ostanut lentolipun Suomeen 29 eurolla.
– –
Itse olen jo alkanut tehdä hieman kirjoitustyötä täällä. Olen kyllä onnekas: väikkärinohjaajani antaa hyvin yksityiskohtaista palautetta teksteistäni päivässä-parissa. Monet muut valittavat, että heidän ohjaajansa ovat liian kiireisiä. Toisaalta on minulla pari ”luokkakaveria”, jotka tapaavat ohjaajansa joka viikko, ja joiden pitää joka kerta toimittaa monta sivua tekstiä. Siinä on jo hieman liikaa hosumista omaan makuuni.
Niin, ja olen vajaat kaksi viikkoa Suomessa ajanjaksolla 2.-13.4. Siispä jos jotakuta nappaa törmäillä, niin laittakaapa viestiä.
Olen ollut hetkeen kirjoittamatta tänne – pahoittelut kaikille tuhansille lukijoilleni!
Syy bloggaamattomuudelleni on oikeastaan ollut se, että kävin kolmisen viikkoa sitten Suomessa, ja kun Suomessa bloggaus ei ollut ihan tämän reissublogin idean mukaista, niin jotenkin siinä sitten vain unohtui koko homma.
Palasin itse asiassa juuri eilen taas kotimaasta. Menin Linen kanssa lääkiksen vuosijuhliin. Koska akateemisiin vuosijuhliin pitäisi laittaa akateemiset tilpehöörit, niin tulkitsin tämän tarkoittavan sitä, että joudun laittamaan Cambridgen kaavun tumman pukuni päälle. Oli ihan hauskaa. Laitan kuvia kun saan niitä jostain.
Ja tietysti pitää sanoa, että kirjani julkaistiin! Haluatko juristiksi? -mestariteos löytyy lähimmästä kirjakaupastasi, ainakin jos se on Akateeminen Kirjakauppa. Minun piti oikein käydä Akateemisessa hypistelemässä hengentuotettani. Mielelläni kuulisin kommentteja ko. kirjasta, jos joku sen sattuu lukemaan. Se on siis tarkoitettu sekä juridiikasta yleisesti kiinnostuneille että oikikseen pyrkimistä pohtiville. Saamani kommentit ovat olleet pitkälti positiivisia. Toivon mukaan myös suuri yleisö on samaa mieltä.
Tein toissa viikolla todella paljon töitä, lähes aamusta iltaan. Löysin nimittäin kunnon draivin väikkärini kirjoittamiseen. Kirjoittaminen on minulle ajatusprosessi, ja minun on vaikea kehitellä ajatuksiani kovin pitkälle kirjoittamatta niitä ylös. Siksi aloitin jo näin aikaisessa vaiheessa kirjoittamisen. Lähetinkin viikko sitten lauantaina 15 sivua tekstiä väikkärinohjaajalleni – ja sain sunnuntai-iltana tekstin takaisin yksityiskohtaisten kommenttien kera. En voi kuin olla kiitollinen ohjauksen tasosta täällä.
Viime viikon otinkin sitten rennommin. Ostin Europa Universalis IV -pelin alesta, ja siinä menikin sitten viikonloppu ja vähän alkuviikostakin. Ja loppuviikko meni puolestaan Suomessa. Tätä on akateeminen vapaus: usein teen töitä viikonloputkin, mutta välillä voi sitten rentoutua arkipäivinä, jos siltä tuntuu. Tykkään.
Noniin, lupaan jatkossa taas blogata tiheämmin. Ei tällaisia kuukauden katkoja saisi tulla.
Opin tie 