Tulevaisuutesi kahdessa tunnissa: tenttikausi Englannissa

Cambridgessa on kevään tenttikausi päällä, ja tiedekunnan seinältä löytyi tällainen lappu:

Lapussa siis muistutetaan, että tenttien jälkeen ei pitäisi esim. heitellä jauhoja ja kananmunia ympäriinsä.

Siitä tuli taas mieleeni aihe, josta olen kirjoittanut aiemminkin: miten armoton tämä systeemi täällä on.  Koko vuoden oppiminen mitataan monessa aineessa 2-3 tuntia kestävällä tentillä. Esim. oikiksessa otetaan vuodessa yleensä 4 kurssia, joista jokaisen arvosana määräytyy tämän muutaman tunnin perusteella. Uusimismahdollisuutta ei ole.

Tämä systeemi on minusta ihan järjetön. Mitä jos on päänsärkyä tai rajut kuukautiskivut tenttipäivänä? Harmin paikka.

Tapasin tässä yhtä kaveriani, joka opiskelee muualla Englannissa. Hän kertoi, että hänen ystävänsä isä oli sairastunut vakavasti juuri ennen tenttikauden alkamista. Yliopisto oli joustava ja kertoi, että hän saa suorittaa tentit myöhemmin — vuoden päästä, siis samaan aikaan kuin seuraava vuosikurssi. Hänen valmistumisensa siirtyi vuodella tämän takia. Mitäs teet siinä välissä? Mäkkärin kassa odottaa.

Suomen ylioppilaskirjoitukset ovat toki jossain määrin samanlaiset, mutta huonosti menneitä ylioppilaskirjoituksia voi käydä korottamassa myöhemmin, ja yliopistokelpoisuutensa voi osoittaa myös pääsykokeessa. Täällä yliopiston arvosanat sen sijaan ratkaisevat pääsyn jatko-opintoihin ja jopa työpaikkoihin.  Kun järjestelmä on tällainen, niin kyllähän siitä selvittyään tekee varmasti mieli vähän heitellä jauhoja ja kananmunia.

 

Olin jokusen kuukauden Turun yliopistossa tohtorikoulutettavana ennen kuin sain tietää, että minut oli hyväksytty tänne, ja tarkistin siellä myös tenttejä. Suomessa ollaan kyllä melko lepsuja tenttien suhteen: niitä saa yleensä esimerkiksi uusia aika monta kertaa. Tässä on ihan kiistatta joitakin huonoja puolia. Esimerkiksi tentinlaatijat eivät ehkä panosta tenttien laatimiseen eikä korjaamiseen hirveästi, kun niitä pitää tehdä liukuhihnalta. Ja olihan se hieman turhauttavaa, kun opiskelijat tulevat kokeilemaan onneaan tenttiin — tosin oikiksessa sentään tiedetään, että kauniilla höpönlöpöllä ei irtoa pisteitä, joten yleensä mitään epämääräisiä monen sivun laverteluita ei tarvinnut lukea.

Mutta kyllähän Suomen systeemi on todella paljon inhimillisempi. Meillä — ainakin oikiksessa — on minusta muutenkin mielekkäämpi suhtautuminen tentteihin kuin täällä: kunhan tentit läpäisee, niin hyvä. Tutkielmissa ja työharjoitteluissa mitataan sitten sitä, että osaako oikeasti jotain.

 

Mutta hei: aurinko paistaa!

Rahoitus jatko-opintoihin Briteissä

Semmosta se on. Lähde: http://www.phdcomics.com/comics/archive.php?comicid=91

Yritin viime blogauksessani antaa jotain vinkkejä Oxfordiin tai Cambridgeen hakiessa. Ajattelin tehdä vielä toisen tällaisen asiabloggauksen, joka ehkä hyödyttää jotakuta joskus. Päivän aiheena on siis rahoituksen saaminen brittiläistä tohtorintutkintoa varten. Jaan tässä jotain tietoja, mitä itse jouduin kaivamaan viime vuonna. Tämän ei siis ole tarkoitus olla mikään kaikenkattava opas rahoituksen saamiseen, vaan ideana on enemmän antaa yleiskuva siitä, miten homma toimii.

Jatko-opiskelijat maksavat Briteissä lukukausimaksua. Maksu vaihtelee yliopistokohtaisesti sekä aloittain ja opiskelijan kotimaasta riippuen; oma maksuni on noin 8000 euroa lukuvuodessa. Joillain aloilla tämä on huomattavasti kalliimpaa. Tämän päälle pitäisi sitten vielä löytyä rahaa elämiseen. Cambridgen mielestä omassa tapauksessani massia pitäisi löytyä lukuvuodeksi vähintään 18670 puntaa, eli reilut parikytätuhatta euroa. Tämä on siis laskennallinen summa, jonka on ajateltu riittävän vuoden elämiseen ja maksuihin.

Mistä sitä rahaa sitten saisi?

Rahoitus Briteistä

Suomessa jatko-opintoihin hakeminen menee yleensä niin, että ensin saadaan tohtorintutkinnon suoritusoikeus, ja sen jälkeen alkaa sitten apurahojen ja tohtorikoulutuspaikkojen hakurumba. Briteissä taas on aika tyypillistä, että kun hakija hyväksytään, hänelle saatetaan tarjota samalla rahoitus. Tyypillisintä on, että nämä apurahat tulevat valtiolta, jonka alla toimii erilaisia Research Councileita eli tutkimusneuvostoja, jotka rahoittavat tieteellisiä jatko-opintoja. Tällaiset apurahat hoitavat yleensä sekä lukukausimaksut että antavat vähän massia elämiseen.

Research Councileiden rahoitus on hyvin keskeinen rahanlähde monille. Itse hain niin myöhään, että tutkimusneuvostojen hakuajat olivat menneet jo aikoja sitten.

Näiden lisäksi on erilaisia muita yliopisto- ja hakijakohtaisia apurahoja. Esimerkiksi Cambridgessa on Bill Gatesin rahoittama Gates Scholarship ja erilaisia yliopiston ja collegejen tarjoamia apurahoja. Suurin osaa näistä on kuitenkin haettava ennen opintojen aloittamista! Järjestys on siis erilainen kuin Suomessa. Suomalaiselle on (tai ainakin itselleni oli) myös yllättävää, että joidenkin apurahojen saaminen on hyvin arvostettua ja hienoa; esimerkiksi Oxfordin Rhodes Scholarship on tällainen.

Lisäksi yliopistoilla on tarjolla jonkin studentship-rahoitusta, jotka vastaavat tavallaan suomalaisia tohtorikoulutettavien paikkoja. Näissä on siis kyse työsuhteesta, jossa hakija sitoutuu esim. opettamaan 10 tuntia viikossa ja saa vastineeksi rahaa. Näitäkin haetaan samalla kun ylipäänsä haetaan yliopistoon. On myös melko tyypillistä, että muutkin kuin studentship-tohtorikoulutettavat antavat jonkin verran opetusta opintojensa aikana. Nämä ovat käsittääkseni sitten erillisiä juttuja, joista sovitaan opintojen aikana. Itsekin yritän jossain vaiheessa päästä opettamaan; toistaiseksi olen antanut vasta muutaman tunnin pienryhmäopetusta. Näillä opetustunneilla on kuitenkin turha odottaa voivansa elättää itsensä.

 

Rahoitus Suomesta

Aika moni tuttuni täällä saa apurahan omalta valtioltaan. Suomessa tällaista systeemiä ei taida olla(?); meillä valtion rahat menevät omien yliopistojemme tohtorikoulutettaviin. Meillä on sen sijaan onneksi poikkeuksellisen kattava setti erilaisia säätiöitä. Tärkein on tietysti Suomen Kulttuurirahasto, joka jakaa vuodessa 17 miljoonaa tutkijoille (ja melkein saman verran taiteilijoille). Koneen Säätiö jakoi viime vuonna 20 miljoonaa euroa tieteeseen ja taiteeseen yhteensä, mikä on myös kyllä aivan käsittämätön summa. Se tukee lähinnä humanistisia ja yhteiskuntatieteitä ja ympäristöntutkimusta. Sieltä sain myös itse apurahan, mikä oli ja on ihan mahtava juttu.

En nyt käy tässä läpi kaikkia Suomen säätiöitä ja rahastoja; niitä on pilvin pimein. Yksi nimenomaan britteihin liittyvä säätiö pitää kuitenkin mainita: Osk. Huttusen säätiö jakaa aika isoja apurahoja enintään 26-vuotiaille, ja etusijalla on väitöskirjatutkimus Englannin vanhimmissa yliopistoissa. Tämä on siis todella syytä pitää mielessä, jos tähtää Oxbridgeen. Siellä taitaa paraikaa olla hakuaika käynnissä.

Lisäksi pitää sitten mainita Suomen opintotuki. Sitä voi saada tieteellisiin jatko-opintoihin 9 kuukauden verran, jonka aikana ehtii sitten hakea ja toivottavasti saada apurahan jostain. Jos aikoo ottaa riskin ja lähteä opiskelemaan ilman apurahaa, niin kannattaa huomata, että yliopistot yleensä vaativat lukukausimaksun maksamista ennen opintojen aloittamista. Eli aika monta tonnia pitää pystyä kaivamaan kuvetta etukäteen. Jos sinulle tosin on myönnetty kuukausittainen apuraha Suomesta, eikä säätiö tms. suostu maksamaan mitään etukäteen, niin yliopiston kanssa voi ehkä saada neuvoteltua maksun maksamisesta osissa.

Lainat

Briteissä kandintutkintoon on vissiin helppoa saada valtiolta tuettua lainaa. Sen sijaan jatkotutkinnon suhteen ei ole yhtä helppoa. Käsittääkseni laina on täällä pitkälti markkinaehtoista. Suomessa voi sitten saada opintolainaa yhdeksän kuukauden verran; sitä voi saada vissiin jopa hieman enemmän kuin Suomeen, koska kyseessä on ulkomaat.

 

Kenties tämän luettuasi ymmärrät hieman paremmin, miten brittiläinen systeemi toimii. Mielelläni otan taas kommentteja ja täydennyksiä vastaan.

Jatko-opinnot Oxfordissa tai Cambridgessa – miten?

Ajattelin että kirjoittelisin jotain asiaakin tänne vaihteeksi enkä vain laittaisi kivoja kuvia. Kenties bloggailustani voisi joskus olla jopa jotain hyötyä jollekulle. Eli tässä tekstissä jaan muutaman ajatuksen siitä, miten Suomesta voi päästä brittiläiseen huippuyliopistoon tekemään opintoja. Nämä ovat enemmän omaa perstuntumaani kuin mitään tutkittua tietoa. En nyt siis tässä kirjoituksessa ota kantaa siihen, ovatko huippuyliopistohaaveet fiksuja vaiko eivät. Tämä riippuu jokaisen omasta tilanteesta.

Eli: olet Suomessa yliopistossa ja mielessä polttelee ajatus lähteä joskus esim. Cambridgeen tai Oxfordiin tekemään tohtorintutkintoa. Miten tämä parhaiten onnistuisi? Tarjoan jotain ajatuksia aiheesta. Tämä keskittyy siis britteihin; jenkkikouluista en uskalla sanoa mitään.

1. Panosta arvosanoihin.

Täällä ollaan hyvin kiinnostuneita yksittäisten kurssien arvosanoista. Oma kokemukseni on, etteivät Suomessa tenttiarvosanat kiinnosta edes saimaannorppia, mutta briteissä niillä kyllä on väliä. Keskiarvon olisi syytä olla nelosen yläpuolella. Gradun arvosana on tietysti varsinkin tärkeä (myös Suomessa), mutta hyvä gradu ei välttämättä riitä. Cambridgessa standardeja pitää yllä erityinen lautakunta, joka tarkistaa että ehdollisesti hyväksytty hakija täyttää akateemiset vaatimukset. Tämän tarkoituksena on varmaan se, etteivät proffat voi täysin sanella, keitä ottavat ohjattavikseen.

2. Panosta kontakteihin Suomessa

Proffat ja muut tutkijat ovat tietysti kuitenkin tärkeitä — sekä Suomessa että ulkomailla. Oxbridge haluaa kaksi akateemista suosittelijaa jokaiselta hakijalta. Kannattaa siis panostaa siihen, että kaksi yliopistolaista tuntevat sinut hyvin.

3. Panosta kontakteihin briteissä

Itsehän en siis tähdännyt Cambridgeen. Tapasin nykyisen ohjaajani, koska halusin kysyä häneltä asioita hänen kirjaansa liittyen, ja hän sitten ehdotti, että voisin hakea. Ansioluetteloni (varsinkin kohta 1 eli arvosanat) ei ole niin vakuuttava, että olisin päässyt kylmiltäni sisään ilman proffan taustatukea. En ainakaan usko.

Kannattaa ihan rohkeasti ottaa yhteyttä kiinnostaviin ihmisiin jo ennen hakemista. Proffat saattavat jättää vastaamatta mailiisi, mutta entä sitten? Et ole menettänyt mitään.

4. Osoita olevasi tutkijasielu

Kaikkein olennaisinta on tietysti potentiaalisi tutkijana ja sen osoittaminen. Itse onnistuin julkaisemaan kaksi artikkelia opiskeluaikana, minkä luulen olevan ihan olennainen syy sille, että tiedekunta katsoi ei-täydellisiä arvosanojani läpi sormien. Lisäksi osallistuin esimerkiksi Helsingin yliopiston oikiksen tutkijalinjalle. 

Kaikenlainen julkaiseminen on tästä hyvä osoitus, mutta tutkijaharrastuneisuutta voi osoittaa monella tavalla: toimimalla vaikka tutkimusapulaisena tai mitä vain.

5. Paranna asemiasi

Ehkä et ole ihan tyytyväinen arvosanoihisi? Tuntuuko Oxbridgeen hakeminen liian isolta hyppäykseltä? Tällöin voi olla fiksua tehdä maisteri jossain nimekkäässä brittiyliopistossa. Maisterit kestävät täällä yleensä vuoden, joten niihin ei tarvitse uhrata loputtomasti aikaa. Esimerkiksi Lontoossa UCL, LSE ja King’s College, muualla Englannissa Warwick ja Bristol sekä Skotlannissa Edinburgh, St Andrews ja Glasgow ovat kaikki erittäin hyviä yliopistoja, jotka tunnetaan hyvin briteissä. Näistä saatu maisteri hyvin arvosanoin saattaa parantaa tilannettasi ratkaisevasti. Esim. LSE ja UCL ovat muutenkin kyllä maailmanluokan mestoja, vaikkeivät olekaan yhtä nimekkäitä kuin Oxbridge.

Tähän liittyen täytyy sanoa, että voit toki hakea britteihin tekemään maisteria jo suomalaisen kandin jälkeen. Jos olet hätähousu, niin tämä on todennäköisesti nopeampi reitti kuin suomalainen maisteri, koska suomalaiset maisterit tuppaavat viemään sen kaksi vuotta.

 

Mielelläni otan vastaan listan jatkoksi muitakin ajatuksia, jos joltakulta lukijalta sellaisia löytyy.

Kuvakatsaus

 Täällä on taas tapahtunut kaikenlaista. Kävin pari viikkoa sitten proffan kanssa illallisella ja uhosin että pistän lupaamani tekstin hiottuna kohtapuoliin tulemaan. Seuraavana päivänä sitten sairastuin vatsatautiin ja makasin viisi päivää kotona. Sitten tuli Line kylään ja seuraavaksi viikonlopuksi myös hyvät ystäväni Pessi, Katariina, Harry ja Eero. Oli ihan mahtava viikonlopu(!!!) mutta työnteko jäi kovin vähäiseksi. Mutta sellaista sattuu.

Harry polkemassa Grantchester-kylään.

…ja ihmettelemässä kukkaketoa.

Line tykkäsi myös kukista.

Kata ja Pessi harrynaurinkolasifiltterin läpi.

 

Eero King’s Collegen edessä.

Kävimme myös formal-illallisella, jossa oli todella hauskaa:

 

Siinä oli vähän kuvia. Kirjoittelen pian jotain oikeaakin!