Raskaan syksyn jälkeen tässä alkavat energiatasot nousta sen verran, että alan varmaan bloggailemaan taas enemmän. Mitään en lupaa.
np. Rammstein: Spring
Siitä lähtien kun opin tekemään kunnolla töitä opiskelun eteen — eli joskus lukion loppupuolella — olen tykännyt kieltenopiskelusta. Tällöin englannin kaveriksi ilmestyi ensin ruotsi, sitten venäjä ja ranska, ja nyt teen saksanläksyjä. Jostain luin juuri, että vieraiden kielten sanojen oppiminen aktivoi aivoissa mielihyväkeskuksia, ja onhan se näin. Tosin ehkä omalla kohdallani kyseessä ei ole vieraan sanan oppiminen, vaan enemmänkin tilanne, jossa huomaa yhtäkkiä kykenevänsä hyödyntämään oppimaansa. Kämppäkaverini ranskalaiset vanhemmat esimerkiksi olivat viikonloppuna käymässä, ja oli hauska kyetä kommunikoimaan edes jotenkuten ranskaksi.
Suhtaudun kieliin vähän eri tavalla kuin monet muut. Huomaan loukkaantuvani hieman, jos joku ei suostu puhumaan kanssani äidinkieltään: kun suomenruotsalaiset vaihtavat kanssani suomeen, ja esimerkiksi ranskalaiset englantiin, jos nimenomaan yritän puhua heidän kieltään. ”Wow, jy zpiikö Freenchö very weellö!” Tässä on totta kai kyse huomaavaisuudesta, ja myös tavasta — kansainvälisissä yhteyksissä nyt vain käytetään nykyään englantia — mutta ärsyynnyn silti hieman.
Ihmettelen myös sitä, miten helposti suomalaiset vaihtavat englantiin tilanteissa, joissa toisen henkilön olisi hyvä käyttää oppimaansa suomea. Esimerkiksi täällä Cambridgessa olen tavannut joitakin Englannissa kasvaneita suomalaisia, joiden suomen kielen sanavarasto on ymmärrettävästi rajallinen. Heillä on tietysti suuri houkutus vaihtaa englantiin, jos eivät keksi tarvitsemaansa sanaa. Monet kantasuomalaiset alkavat tällöin kohteliaisuussyistä myös puhua englantia, mutta tämä on minusta karhunpalvelus. Sama koskee maahanmuuttajia: kyllä heidän ehdottomasti pitäisi antaa puhua vaivalla oppimaansa kieltä, eikä aina vaihtaa siihen iänikuiseen englantiin pienimmästäkin syystä. Siinä on kyse kunnioituksesta ihmisen vaivannäköä kohtaan.
—
Englannin ylivaltaan liittyen: ymmärrän hyvin, että englantia äidinkielenään puhuvien on aika hankala oppia kunnolla muita kieliä — englanti dominoi niin täysillä, ja ulkomailla turistina ollessa paikalliset haluavat tietysti harjoitella englannintaitojaan natiivin kanssa. Siksi kunnioitan erityisen paljon englanninkielisiä, jotka ovat vaivautuneet oppimaan jotain muuta kieltä. Sellaisia tosin tapaa jopa Cambridgessa yllättävän harvoin.
Lopuksi jotain asiaan kuulumattomia kuvia maailman keskipisteistä, eli New Yorkista (jossa kävin marraskuussa) sekä Tuorlasta:
Opin tie 