Kuvassa Itätalon talonpoikaiskartanon pihamaa joulukuussa.
Hesarin Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja kirjoitti siitä, miten Suomen maine peruskoulun ihmemaana on lyönyt USA:ssa läpi. Tästä tuli mieleen kirjoittaa omia kokemuksiani siitä, mihin mielikuviin Suomesta ja suomalaisista olen törmännyt täällä Cambridgessa oloni aikana.
Aloitetaan siitä, että monet eivät tiedä Suomesta yhtään mitään – mikä on tietysti ihan ymmärrettävää, kun ottaa huomioon, miten merkityksettömän pieni maa Suomi on. Varsinkin Euroopan ulkopuolelta tulevat eivät välttämättä oikeasti tiedä mitään, paitsi ehkä sen, että Suomessa on kylmä. Tätäkin he liioittelevat: Suomessa on oikeasti paljon leudompi ilmasto, kuin suurin osa ihmisistä luulee. Meillä on kuitenkin lämpimiä kesiä, jopa Lapissa, mutta moni uskoo että elämämme on pelkkää talvea. Tämä varmaan liittyy siihen, miten pohjoisilla leveysasteilla Suomi sijaitsee.
Varsinkin akateemisten eurooppalaisten kohdalla ihmisillä on kuitenkin Suomesta hämmentävän hyviä mielikuvia. Olen ihan hämmästynyt, millainen brändi Pohjoismaiden ympärille on rakentunut. Koulumme eivät ole tässä ykkösasia vaan yhteiskuntamallimme yleisesti. Pohjoismaat ovat jonkinlainen lintukoto, jossa kaikki on hyvin. Puhuin viimeksi eilen erään brittiläisen juristin kanssa rikosoikeudenkäynneistä ja mainitsin ohimennen, että Suomessa käräjäoikeuksia työllistävät paljon rattijuopumukset. Hän oli täysin hämmästynyt: Että Suomessako paljon rattijuopumuksia? Mitä ihmettä?
Viime viikolla taas puhuin erään ranskalaisen kanssa siitä, aikooko hän jäädä Englantiin asumaan väitöskirjansa jälkeen. Hän sanoi, että hän aikoo kyllä muuttaa takaisin, koska hän kaipaa ranskalaista perhe- ja ystäväkeskeistä elämäntapaa, ”kuten te suomalaiset varmaan ymmärrätte”. En ihan ymmärtänyt, mihin hän viittasi, joten kysyin. Hän oli selkeästi mielessään sijoittanut Pohjoismaihin oman yhteiskuntaihanteensa, jossa perhettä, sukulaisia ja muita ihmissuhteita arvostetaan hyvin korkealle. Oikeastihan me olemme paljon lähempänä brittejä yksilökeskeisyydessämme. Olemme kuitenkin päässeet asemaan, jossa jokainen (paitsi ehkä arvokonservatiivit ja libertaristit) liittävät meihin omia positiivisia mielikuviaan. Ei ihme, että Tanskassa asuva brittitoimittaja Michael Booth yritti rikkoa ihmisten utooppista kuvaa Pohjoismaista.
Kaikki edellä mainittu ei oikeastaan koske Suomea erityisesti, vaan yleisesti Pohjoismaita, joiden osaksi Suomi niputetaan. On kuitenkin vielä pienempi porukka, joka tietää nimenomaan Suomesta jotain. Monet tuntevat edelleen Nokian puhelimet (tosin Nokian maine on lähinnä jämäköiden peruspuhelimien valmistajana). Jotkut tietävät hevibändit, tosin Cambridgessa tapaa paljon vähemmän hevareita kuin suomalaisessa yliopistossa – Suomessa hevikulttuuri on toki isompaa kuin briteissä, mutta ehkä Suomessa hevarius on myös akateemisempaa? En tiedä. Angry Birdsin tietävät kaikki, tosin harva tietää niiden olevan Suomesta.
Moni tapaamani tutkija on myös vieraillut Suomessa, ja heillä on yleensä yliopistoistamme vain hyvää sanottavaa: akateemikkomme ovat kielitaitoisia, tehokkaita ja jämptejä. Kaikki juristit Cambridgessa tietävät akatemiaprofessori Martti Koskenniemen, joka on kansainvälinen supertähti, ja filosofit taas tuntevat varsinkin suomalaiset loogikot: von Wrightin, Hintikan jne. – ja myös tietävät näiden olevan suomalaisia. Eräs tapaamani kauppiksen professori taas sanoi, että Suomessa on loistava kasvuyritysbuumi, mutta ongelmamme on, että puljut tekevät liian aikaisessa vaiheessa ”exitin”, eli liiketoiminta myydään liian varhain isolle kansainväliselle yritykselle.
Olemme onnekkaita: akateemiset eurooppalaiset todella pitävät Suomesta, tai ainakin Suomi-kuvitelmastaan. Jos haluamme saada lisää koulutettua työvoimaa Suomeen tästä porukasta, niin kehottaisin ehkä luomaan mielikuvia lämpimistä kesäpäivistä ja häivyttämään mielteitä Lapin lumisista tuntureista. Lumen keskelle menee moni mielellään lomalle, mutta harvempi töihin.
Opin tie 