Yllä Itätalon talonpoikaiskartanon saarni, jonka juurella menimme naimisiin.
Tämä blogi on todella ollut aika hiljainen viime aikoina. Elämässäni on kyllä tapahtunut kaikenlaista, mutta en ole jotenkin jaksanut kirjoittaa siitä. Ajattelin nyt pitkästä aikaa kirjoittaa aika ajankohtaisesta aiheesta: menin elokuussa naimisiin. Se oli täydellinen päivä, varmaan elämäni paras.
Kuitenkin kysymys siitä, miksi mennä naimisiin, on aika kiinnostava. Tämä kysymys tuli myös joitakin kertoja kuluneen vuoden mittaan esille, kun järjestelimme häitä, sillä monia kiinnosti, miksi olimme päättäneet mennä naimisiin.
Sanottakoon ensinnäkin, että oikeustiedettä opiskellessa oppii lähestymään avioliittoa hyvin käytännönläheisesti: kyseessä on sopimus, jolla on tiettyjä oikeusvaikutuksia. Yleisesti ottaen nämä vaikutukset helpottavat yhteiselämää ja mahdollista perhe-elämää, ainakin jos kyseessä on tavallinen ”kaksi aikuista joilla on yhteisiä lapsia” -kuvio. Juristi rupeaa helposti ajattelemaan avioliittoa hieman liikaakin tästä juridisesta näkökulmasta.
Kun olin kuuntelemassa Helsingin oikiksen järjestämää paneelikeskustelua tasa-arvoista avioliittolakia koskien vuonna 2011 tai 2012, yllätyin hieman kun professori Johanna Niemi sitten sanoi, että hän meni naimisiin rakkaudesta eikä oikeusvaikutuksien perässä. Oli aika kiinnostavaa, että tämä ylipäänsä piti sanoa ääneen.
Mutta mitä se rakkaudesta naimisiin meneminen sitten tarkoittaa? Kyllä minä ja L tiesimme, että rakastamme toisiamme. Ei siihen tarvittu avioliittoa. Kuitenkin hääpäivä kosketti minua ihan todella: rakkautemme konkretisoitui sinä päivänä ihan uudella tavalla sormuksiksi ja lupauksiksi. Naimisiinmeno on minusta lupaus. Ei kenties lupaus siitä, että puolisot olisivat aina yhdessä, tapahtuu mitä tapahtuu — sillä ihmiset voivat muuttua niin paljon, ettei avioliitossa enää ole järkeä — vaan enemmänkin lupaus siitä, että tämä parisuhde on niin arvokas, että haluan nähdä sen jatkuvan loppuelämäni ja olen valmis tekemään sen eteen töitä.
Lisäksi parisuhteemme tuli ihan uudella tavalla julkiseksi ja viralliseksi. Ystävämme ja sukulaisemme näkivät, että olemme tosissamme. Tähän liityen täytyy sanoa, että häihin valmistautuminen oli minulle iso kasvuprosessi. En jännittänyt itse naimisiinmenoa, mutta jännitin kyllä hääpäivää paljon. Tämä johtui siitä, että olen aina pitänyt rakkauteen ja parisuhteeseen liittyviä asioita hyvin yksityisinä. Siksi minusta oli henkisesti raskas ajatus, että hääpäivänä nimenomaan tämä yksityinen asia olisi yli sadan ihmisen huomion keskipisteenä. Opin kuitenkin suhtautumaan asiaan ihan uudella tavalla, ja olen siitä iloinen. Tuskin olisin muuten kyennyt kirjoittamaan tätä postaustakaan.
Ja kyllähän naimisissa olo on mukavaa! Siinä on vielä hienoa viehätystä, kun saa esitellä vaimonsa.
Opin tie 