Suomeenko? Eli: akateeminen epävarmuus

Minusta tehtiin pari viikkoa sitten tosi kiva juttu Hesariin. Täytyy muuten ensinnäkin sanoa, että vaikka olen tutkinut paljon eläinten oikeuksia, niin väitöskirjatyöni ei suinkaan rajoitu eläimiin vaan oikeussubjektin käsitteeseen laajemmin. Eläimet ovat vain helppo ja ajankohtainen tapa havainnollistaa käsitteen merkitystä.

Sitten itse asiaan.

Jutussa mainitaan myös, että tarkoituksenani on palata Suomeen väikkärin jälkeen. Ja niinhän se on. Tähän on monia syitä, päällimmäisenä parisuhde (tai siis nykyään avioliitto). Kuitenkin olen hieman muuttanut mieltäni paluun suhteen: aion hakea myös postdocceja muualta, ainakin Briteistä. Haen paraikaa Oxfordin ja Cambridgen junior research fellowship -paikkoja, jotka ovat siis 2-4-vuotisia tutkimustyön tekemiseen tarkoitettuja posteja, jotka alkavat syksyllä 2016. Alun perin en suunnitellut hakevani mitään akateemisia duuneja ulkomailta.

Kyllä, Sipilän hallitus muutti mieleni. Tämä on kuitenkin yhteydessä ihan toiseen asiaan, jotka yhdessä saivat minut pyörtämään päätökseni. Käydään se toinen asia läpi ensin.

Akateemisten töiden hakuvaiheessa tarvitaan Suomessa tohtorintutkinto

Suomessa on tapana, että kun haetaan tohtorintutkinnon jälkeisiin työpaikkoihin, niin hakuajan päättyessä pitäisi olla taskussa tohtorintutkinto. ”Mitäs ihmeellistä tässä on?” voi moni kysyä. ”Kyllähän työpaikkaa hakiessa pitää olla siihen pätevyys.” Tämä ei kuitenkaan sovi akateemiseen maailmaan ollenkaan.

Ensinnäkin, akateemiset työpaikat täytetään yleensä todella paljon etukäteen. Pahimmillaan hakuaika on vuosi ennen pestin alkua (kuten yllä mainituissa fellowshipeissä); puoli vuotta on ihan normaali. Yhdistetään tämä siihen, miten tohtorintutkinnon loppuvaihe menee: Kun väitöskirja on valmis, se jätetään tarkastettavaksi. Maasta riippuen tarkastusprosessi menee vähän eri lailla, mutta yhteistä on se, että väikkärin jättämisestä voi mennä helposti puoli vuotta siihen, että saa tohtorintutkinnon ulos. Jos tohtorintutkinto pitää siis olla, kun hakee duuneja yliopistolta, niin pitää ensin pyöritellä peukaloita puoli vuotta, kun väikkäriä tarkistetaan, ja sitten voi ruveta hakemaan työpaikkoja, jotka alkavat sitten joskus. Ehkä. Jos työpaikkoja sattuu silloin olemaan avoinna. Ai niin, ja minulla ei ole mitään ansiosidonnaista työttömyysturvaa, koska teen työtä apurahalla.

Tämä lisää siis hirveästi epävarmuutta, kun väikkäriä jättäessä ei voi olla  yhtään varma siitä, mitä sen jälkeen olisi tarjolla. Tietysti jos tekee väikkärin Suomessa, niin yliopistolta saattaa yllättäen löytyä pieni välipesti, jota ei laiteta avoimeen hakuun ja jonka kanssa ei olla niin tiukkoja sen tohtorintutkinnon suhteen. Nämä eivät kuitenkaan minua paljon lämmitä. (Olen muutenkin kuullut usealta kokeneelta tutkijalta, että Suomessa yliopistopaikat menevät edelleen helposti sille oman talon tutulle kasvatille, joka tuntee porukat.)

Miten nämä tutkintovaatimukset hoidetaan ulkomailla? No ihan vaan niin, että akateemista duunia haettaessa ohjaaja vakuuttaa, että kyllä se saa sen väikkärinsä valmiiksi määräaikaan mennessä. Ihan simppeliä. Ei tässä edes ole mitään erityisiä riskejä: jos valittu henkilö ei saakaan väikkäriä valmiiksi, niin otetaan seuraava listalta. Helppoa.

Olin vielä valmis tähän epävarmuuteen, mutta sitten Sipilä sekoitti pakan.

Yliopistouraa on nyt mahdoton suunnitella

Kun aiemmin sentään pystyin suunnittelemaan, että ”haen sitten noihin tutkijatohtorin paikkoihin Suomessa, kunhan saan tohtorintutkinnon”, niin juuri nyt se on aika lailla mahdotonta. Helsingin yliopisto yksinään aikoo vähentää 1200 henkilötyövuotta. Tuskin kukaan tietää, mitä kaikkea karsitaan. Ainakin Helsingillä ja Turulla on aiemmin ollut tutkijakollegiumit, joihin on ollut joka vuosi haut tiettyinä määräaikoina. Niihin on tietysti ollut vaikea päästä, mutta ainakin on tiennyt, milloin haut ovat tulossa. Nyt en enää uskalla luottaa tällaiseen. Minulla ei ole mitään sisäpiirin tietoa, mutta luulisin että juuri tällaiset ei-välttämättömät toiminnot yliopistojen sisällä menettävät paljon rahaa. Vakituista väkeä tuskin vähennetään niin paljon kuin jalka oven väliin -tyylisiä pestejä, joita olisin voinut hakea.

Näin suuret leikkaukset ovat typeriä. Tämä muuttunut suunnitelmani ei kuitenkaan ole mikään mielenilmaus vaan ihan vain yritys suunnitella tulevaisuutta jotenkin mielekkäästi. Jos voisin esimerkiksi hakea suomalaisia akateemisia duuneja vaikkapa puoli vuotta ennen kuin aion palauttaa väikkärin, niin hakisin kyllä. Tällöin saisin elämääni varmuutta ja ennakoitavuutta. Mutta kun en voi.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s