(kuva: Matthew Martin)
Olen tehnyt nyt väikkäriä Briteissä hieman reilut kaksi vuotta. Alan siis jo olla tottunut moniin englannin variantteihin, jotka olivat alussa eksoottisiä ja jänniä.
Suomalaisilla on aika rajallinen kokemus englannin korostuksista. TV:ssä amerikanenglanti dominoi; lisäksi suomalaiset tunnistanevat ainakin brittiläisen ”yleiskorostuksen” eli BBC-englannin, ja lisäksi ovat kenties oppineet Downton Abbeysta yläluokan englantia. Kuitenkin murteiden määrä jo tällä saarella on aika hurja. Varsinkin ei-yläluokkaisissa korostuksissa ja murteissa ei myöskään painoteta selkeää ääntämystä lainkaan. Itse alan nyt kahden vuoden jälkeen vähitellen ymmärtää collegeni 70-vuotiaan keittäjättären englantia. Viime vuonna meillä oli kämppis joka puhui niin epäselvästi ja nopeasti, etten oikeastaan missään vaiheessa vuotta tajunnut hänen puheestaan mitään.
Murteiden määrä nousee kuitenkin ihan eri ulottuvuuksiin, kun mennään tämän saaren ulkopuolelle. Cambridgeen saapuu todella paljon väkeä ympäri brittien Kansainyhteisöä. Esimerkiksi Australian aksentti on täällä aika yleinen, enkä ainakaan itse ollut törmännyt siihen montaakaan kertaa ennen tänne saapumistani. Uuden-Seelannin aksentti on vielä paljon hankalampi ymmärtää. Eräällä uusiseelantilaisella väitöskirjantekijällä oli todella vahva aksentti, ja ymmärsin ehkä puolet ajasta, mitä hän yritti sanoa. Varsinkin vokaalit ovat todella kummallisia.
Sitten on tietysti iso joukko varsinkin aasialaisia, jotka puhuvat englantia äidinkielenään, vaikka suomalainen kuvittelee kyseessä olevan vieraan kielen korostus. Intialainen aksentti on tietysti monille tuttu, mutta entäpä esimerkiksi Singaporen ja Malesian aksentit?
Cambridgen kaltaisessa kulttuurien sekamelskassa elämisessä on haittapuolena se, ettei täällä oikeasti hirveästi tutustu ”tavalliseen” brittiläiseen kulttuuriin, mutta on täällä ainakin oppinut englanninkielisen maailman moninaisuudesta paljon.
Opin tie 