Maailmanparantaja, hae oikikseen

Kävin lauantaina katsomassa Unlocking the Cage -dokkarin DocPoint-festareilla. Elokuva käsittelee juristi Stephen Wisen yrityksiä saada tietyille kädellisille vapautta vankeudesta ja oikeussubjektin asemaa. Elokuvan jälkeen lasillisella istuessamme yksi leffaseurastani totesi, että tämä leffa varmaan inspiroi uusia sukupolvia hakemaan oikikseen. Itse olin vähän skeptisempi asian suhteen. Tässä yhteydessä kävi ilmi, ettei tämä yhteiskunnallisesti aktiivinen humanistituttuni myöskään tunne ketään muuta oikislaista kuin minut ja toisen juristin, joka oli ollut katsomassa samaa leffaa.

Steven Wise argumentoimassa oikeudessa kädellisten oikeuksien puolesta. (kuva: HBO/First Run Features)

Jäin miettimään, että oikiksella on Suomessa jonkinasteinen imago-ongelma ns. tiedostavien ihmisten parissa. Kun itse kerron esimerkiksi filosofian opiskelijoille, että olen valmistunut oikiksesta, vastauksena saan yleensä hämmentyneitä ilmeitä. ”Sinä? Oikis? Mutta sullahan on pitkä tukka ja pukeudut tuolla tavalla?” ja niin edelleen. Yleensä tämä sitten selitetään niin, että olen ”hyvä oikislainen”, mitä se sitten tarkoittakaan.

Teen nyt hyvin rankan yleistyksen. Oikislaiset voidaan minusta jakaa karkeasti kolmeen ryhmään. Ensiksi tulevat ns. uraohjukset, jotka ovat kunnianhimoisia ja jotka tähtäävät huippuasianajajiksi ja vastaaviksi. Toiseksi oikiksessa ovat ns. tavikset, jotka ovat tulleet varman ammatin ja toimeentulon perässä. Tämä ryhmä on varmaankin suurin. Kolmas porukka, jota on ehkä 10-25 %, ovat sitten ”kaikki muut”. Siihen mahtuu kaikenlaista jengiä. Rastapäitä, filosofeja ja tuomarinurmioita. Tätä porukkaa yhdistää usein myös se, että kyseessä ei ole heidän ensimmäinen opintosuuntauksensa; moni on opiskellut ensin jotain muuta.

Ongelma on se, että oikiksen markkinointi esimerkiksi valmennuskurssifirmojen toimesta painottuu todella paljon kahteen ensimmäiseen ryhmään, ja varsinkin ensimmäiseen. Oikkareista maalataan kuva tyylikkäinä jetset-nuorina. Lisäksi mielikuva siitä, mitä oikiksen tutkinnolla voi tehdä, on hyvin kapea. Monilla on mielessä vain asianajajat ja bisnesjuristit, ja valmennuskurssimarkkinointi tukee tätä. Kuitenkin oikeustieteellisestä koulutuksesta on paljon muuhunkin.

Tässä joitakin pointteja:

• Oikis tarjoaa hyvän yleiskuvan suomalaisesta yhteiskunnasta, Euroopan unionista ja kansainvälisen oikeuden järjestelmästä (YK ym.). Se antaa näin ollen asiantuntemusta maailman ymmärtämiseen ja muuttamiseen.
• Oikis ei sulje hirveästi asioita pois — ei sieltä todellakaan tarvitse tulla asianajajaksi vaan juristi voi ryhtyä vaikka diplomaatiksi tai järjestösihteeriksi. Oikkari voi usein työllistyä samoihin työpaikkoihin kuin valtsikalainen tai humanisti.
• Oikis kuitenkin antaa myös juridista osaamista, jota tarvitaan hyvin laajalti, aina järjestötoiminnasta aktivismiin ja arkielämään.
• Myös oikiksen sisällä voi tehdä hirveän paljon asioita. Varsinkin maisterivaiheessa voi ottaa esim oikeus ja kirjallisuus -kursseja ja erikoistua oikeusfilosofiaan tai vaikka kriminologiaan (rikollisuuden tutkimukseen). Kansainvälisillä kursseilla pääsee tutustumaan humanitaariseen oikeuteen ja sosiaalisten oikeuksien toteutumiseen kehitysmaissa. Sosiaalioikeuden ja oikeussosiologian kursseilla voidaan vaikka pohtia köyhyyttä Suomessa.

Kehottaisinkin kaikkia yhteiskunnallisesti tai muuten valveutuneita nuoria ihmisiä miettimään, voisiko oikis olla vaihtoehto esim. jonkin valtsikan aineen tilalle tai rinnalle.

Enkä todellakaan tarkoita tällä viestillä mollata niitä uraohjuksia ja ”taviksia”. Liikejuristeja ja hallintovirkamiehiä tarvitaan. Nämä porukat ovat kuitenkin niin suuressa enemmistössä, että ihmisille voi syntyä oikiksesta yksipuolinen mielikuva. Sinne mahtuu kaikenlaista, ja mahtuisi vielä enemmänkin.

Väitöskirja jätetty

Jätin eilen väitöskirjani Helsingin Postitalon oikein auttavaisen virkailijan käsiin. Viimeiset päivät olivat olleet todella stressaavia. Olin nähnyt jopa painajaisia siitä, että väitöskirjassa oli hirveitä painovirheitä, jotka sitten huomasin vasta väitöstilaisuudessa. No, väitöskirja on nyt postissa, enkä mahda asialle enää mitään. Eiköhän se ole ihan OK.

Mielellään olisin viettänyt eilisillan viinilasin (tai -pullon) parissa, mutta flunssa ikävästi rajoitti tätä, joten yritin kotona pelata tietokoneella, katsoa elokuvia ja olla ajattelematta väitöskirjaa.

Rankka syksy

En ole päivittänyt blogiani hetkeen, ja tässä pitäisikin ehkä vähän kertailla syksyn tapahtumia.

Muutin siis kesällä takaisin Suomeen. Elokuun vietin vielä Saksassa, mutta syyskuun alun jälkeen en ole tainnut käydä ulkomailla kertaakaan.

Syksy meni eräänlaisessa unessa. Olin ottanut sangen paljon opetusvelvollsuuksia (yhteensä n. 50 luentotuntia), jotka kaikki piti valmistella samalla kun viilasin väikkäriäni valmiiksi. Lisäksi opiskelin filosofiaa n. 10 opintopisteen edestä. Olin jatkuvasti flunssainen ja onnistuin kaiken huipuksi saamaan ruokatorven tulehduksen ja refluksitaudin, eli siis pahanlaatuisen närästyksen. Oli aika rankka syksy.

Joulukuussa — pari viikkoa ennen jouluaattoa — sitten tajusin, että hitto vieköön: tämähän alkaa nyt ihan oikeasti muistuttaa kokonaista väitöskirjaa. Useiden hankalien lukujen kanssa oli taisteltu kuukausikaupalla, ja yhtäkkiä ne asettuivat kohdalleen muodostaen yhtenäisen kokonaisuuden. Se oli hieno hetki. Vielä viimeisten viilailujen jälkeen laitoin väikkärin ohjaajalleni, joka luki sen aika nopeasti. Minulla oli kuulemma oikein kelpo väitöskirja, jonka voi hyvillä mielin palauttaa.

Istuin vielä väikkärin päällä muutamia viikkoja ja puuhastelin varsinkin alaviitteiden sun muiden parissa. Se on todella rasittavaa hommaa, täytyy sanoa. Vaikka olinkin yrittänyt olla aika tarkka lähdeviitteiden suhteen, niin olen kuitenkin aika leväperäinen luonne tietyissä asioissa. Pientä viilailtavaa riitti siis viikkokaupalla. Jossain vaiheessa kuitenkin totesin, että nyt saa riittää. Juuri kun olin lähettämässä pdf:ää Unigrafialle, huomasin että Word oli rikkonut sisällysluettelon. Sen korjaamisen jälkeen oli hyvin epäluuloinen olo — mitä muuta Word on onnistunut sekoittamaan? — mutta hetken selailun jälkeen maltoin mieleni ja pistin tiedoston eteenpäin.

 

Mitä seuraavaksi?

Tällä hetkellä maailma on tavallaan aika avoin, tavallaan taas sälähommaa riittää. Minulla on taas keväällä erinäköistä opetusta ja akateemista puuhasteltavaa. Maaliskuun jälkeen vietän osan ajastani Uppsalassa stipendin turvin. En aio kuitenkaan oleskella Ruotsissa täysipäiväisesti, vaan käyn siellä esim. seminaareissa ja tapaamassa ihmisiä.

Töitä pitäisi löytää. Lepäilyllekin olisi tarkoitus löytää aikaa, jotta saisin flunssa- ja refluksikierteen katkaistua.

Varsinaista suomalaistyylistä väitöstilaisuutta ei ole tulossa, eikä väitöskirjasta ole tällä hetkellä kuin kaksi painettua kappaletta. Väitöstilaisuudessani ovat paikalla minä ja kaksi tarkastajaa, ja painetut kappaleet ovat siis heitä varten. Brittiyliopistojen proseduurit poikkeavat tässä mielessä aika paljon suomalaisesta meiningistä. Minun ei tarvitse käyttää tuhansia euroja painatukseen, hattuun, miekkaan eikä karonkkaan.  (Jonkun kaverikaronkan voisi kyllä pitää.)

Luulen, etten ole vielä ihan sisäistänyt sitä, miten iso juttu tämä oikeastaan on. Palautin juuri väitöskirjani! Ehkä vielä onnistun sisäistämään asian.