Tutkijat tuhoamassa maailmaa: tapaus lentomatkustus

Tutkijanelämään kuuluu monia ristiriitaisuuksia. Esimerkiksi se, että puolustamalla tieteen asemaa ja rahoitusta tulen samalla puolustaneeksi eläinkokeita. Mutta en kirjoita siitä nyt, vaan ilmastonmuutoksesta.

Minut pyydettiin keväällä Leicesterin yliopistoon puhumaan. Kysyjä oli lukenut kirjoituksiani ja piti niistä niin paljon, että tahtoi minut paikan päälle esiintymään. Olin hyvin imarreltu, joten totta kai suostuin. Säädimme aikatauluja aika pitkään, ja lopulta matkustin sitten sinne Helsingistä loppukeväästä.

Perillä kävi ilmi, että esiintymisajankohta osui juuri pitkän viikonlopun alkuun. Paikalla olikin yhteensä viisi henkeä. Olin ehkä hieman pettynyt vähäiseen osanottoon, mutta toisaalta viisi henkeä riittää oikein mainiosti hyvään akateemiseen seminaariin. Olinkin lopulta reissuun ihan tyytyväinen — loin hyvän kontaktin kutsujaani, ja sain tavata melko legendaarisen Robert Garnerin. Tällaisia ”kontakteja” yliopistomaailmassa arvostetaan kovasti, ja kyllä niillä ihan aidosti on arvoa — aika hankalasti mitattavaa arvoa, mutta kuitenkin.

Toisaalta kun asiaa miettii siltä kantilta, että tuotin 300 kiloa hiilidioksidia ilmakehään tavatakseni paria tyyppiä, niin tulee täysin absurdi olo.

 

Ristiriita on siis se, että yliopistomaailmassa kannustetaan kovasti kansainvälisyyteen, mutta samaan aikaan kannetaan huolta kestävyydestä. Esimerkiksi Suomen Akatemian rahoitushakemuslomakkeessa on erikseen kohdat kestävyydelle ja liikkuvuudelle. Hakemus saa lisäpisteitä molemmista. Ihmettelimme tätä ristiriitaa juuri tutkijakollegiumin kollegoideni kanssa.

Ongelmanratkaisuun pitäisi toki lähteä systeemitasolla. Tärkeintä olisi yksinkertaisesti vähentää matkoja. Jos kuitenkin oletetaan, että tutkijat matkustavat jatkossakin, niin ainakin seuraavia ratkaisuehdotuksia voisi olla:

(1) Ilmastokompensaatiot automaattisiksi. Yliopistot tukevat tutkijoiden liikkumista monin tavoin. Voisiko matkajärjestelmiä muuttaa sellaisiksi, että yliopisto kompensoisi automaattisesti henkilökuntansa tekemiä matkoja?

(2) Ilmastokompensaatiot edes vapaaehtoisiksi. Yritin tässä selvitellä, saisinko käyttää omaa matkustusbudjettiani ilmastokompensaatiomaksuihin. En saanut hirveän selkeää vastausta, ja luulen ettei tämä ole mahdollista. (Mahtaako olla, että tällainen palvelu pitäisi kilpailuttaakin, jos tutkijat sitä innostuisivat käyttämään?) Ilmastomaksujen maksamista ei kuitenkaan pitäisi jättää sen varaan, että tutkijat maksavat ne omista palkoistaan, koska silloin harva maksaa. Ja entä jos Akatemia ja säätiöt kannustaisivat liittämään apurahahakemusten budjetteihin varauksen ilmastomaksuille?

(3) Sallitaan kalliimpi ja hitaampi matkustus ilmastosyistä. Junalla matkustaminen on lähes aina kalliimpaa ja hitaampaa kuin lentäminen. Voisiko matkussääntöihin liittää kirjauksen, että myös kalliimpia matkoja saa tehdä ilmastosyistä? Kenties lentomatkoja välttelevä voisi palkinnoksi saada suuremman matkustusbudjetin?

 

Nämä ovat vain ajatuksia, mutta toimivat toivottavasti keskustelunherättäjinä. Yliopistot ovat isoja toimijoita, jotka eivät voi välttää tässä vastuutaan.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s