Mitä ne meistä ajattelevat?

Kuvassa Itätalon talonpoikaiskartanon pihamaa joulukuussa.

Hesarin Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja kirjoitti siitä, miten Suomen maine peruskoulun ihmemaana on lyönyt USA:ssa läpi. Tästä tuli mieleen kirjoittaa omia kokemuksiani siitä, mihin mielikuviin Suomesta ja suomalaisista olen törmännyt täällä Cambridgessa oloni aikana.

Tätä suomalaiskissaa ei paljon muiden mielipiteet kiinnosta.
Tätä suomalaiskissaa ei paljon muiden mielipiteet kiinnosta.

Aloitetaan siitä, että monet eivät tiedä Suomesta yhtään mitään – mikä on tietysti ihan ymmärrettävää, kun ottaa huomioon, miten merkityksettömän pieni maa Suomi on. Varsinkin Euroopan ulkopuolelta tulevat eivät välttämättä oikeasti tiedä mitään, paitsi ehkä sen, että Suomessa on kylmä. Tätäkin he liioittelevat: Suomessa on oikeasti paljon leudompi ilmasto, kuin suurin osa ihmisistä luulee. Meillä on kuitenkin lämpimiä kesiä, jopa Lapissa, mutta moni uskoo että elämämme on pelkkää talvea. Tämä varmaan liittyy siihen, miten pohjoisilla leveysasteilla Suomi sijaitsee.

Varsinkin akateemisten eurooppalaisten kohdalla ihmisillä on kuitenkin Suomesta hämmentävän hyviä mielikuvia. Olen ihan hämmästynyt, millainen brändi Pohjoismaiden ympärille on rakentunut. Koulumme eivät ole tässä ykkösasia vaan yhteiskuntamallimme yleisesti. Pohjoismaat ovat jonkinlainen lintukoto, jossa kaikki on hyvin. Puhuin viimeksi eilen erään brittiläisen juristin kanssa rikosoikeudenkäynneistä ja mainitsin ohimennen, että Suomessa käräjäoikeuksia työllistävät paljon rattijuopumukset. Hän oli täysin hämmästynyt: Että Suomessako paljon rattijuopumuksia? Mitä ihmettä?

Viime viikolla taas puhuin erään ranskalaisen kanssa siitä, aikooko hän jäädä Englantiin asumaan väitöskirjansa jälkeen. Hän sanoi, että hän aikoo kyllä muuttaa takaisin, koska hän kaipaa ranskalaista perhe- ja ystäväkeskeistä elämäntapaa, ”kuten te suomalaiset varmaan ymmärrätte”. En ihan ymmärtänyt, mihin hän viittasi, joten kysyin. Hän oli selkeästi mielessään sijoittanut Pohjoismaihin oman yhteiskuntaihanteensa, jossa perhettä, sukulaisia ja muita ihmissuhteita arvostetaan hyvin korkealle. Oikeastihan me olemme paljon lähempänä brittejä yksilökeskeisyydessämme. Olemme kuitenkin päässeet asemaan, jossa jokainen (paitsi ehkä arvokonservatiivit ja libertaristit) liittävät meihin omia positiivisia mielikuviaan. Ei ihme, että Tanskassa asuva brittitoimittaja Michael Booth yritti rikkoa ihmisten utooppista kuvaa Pohjoismaista.

Nämä pulutkin ovat hyvin kiinnostuneita Suomesta.
Nämä King’s Collegen pihalla sunnuntaina tavatut pulut olivat hyvin kiinnostuneita Suomesta.

Kaikki edellä mainittu ei oikeastaan koske Suomea erityisesti, vaan yleisesti Pohjoismaita, joiden osaksi Suomi niputetaan. On kuitenkin vielä pienempi porukka, joka tietää nimenomaan Suomesta jotain. Monet tuntevat edelleen Nokian puhelimet (tosin Nokian maine on lähinnä jämäköiden peruspuhelimien valmistajana). Jotkut tietävät hevibändit, tosin Cambridgessa tapaa paljon vähemmän hevareita kuin suomalaisessa yliopistossa – Suomessa hevikulttuuri on toki isompaa kuin briteissä, mutta ehkä Suomessa hevarius on myös akateemisempaa? En tiedä. Angry Birdsin tietävät kaikki, tosin harva tietää niiden olevan Suomesta.

Moni tapaamani tutkija on myös vieraillut Suomessa, ja heillä on yleensä yliopistoistamme vain hyvää sanottavaa: akateemikkomme ovat kielitaitoisia, tehokkaita ja jämptejä. Kaikki juristit Cambridgessa tietävät akatemiaprofessori Martti Koskenniemen, joka on kansainvälinen supertähti, ja filosofit taas tuntevat varsinkin suomalaiset loogikot: von Wrightin, Hintikan jne. – ja myös tietävät näiden olevan suomalaisia. Eräs tapaamani kauppiksen professori taas sanoi, että Suomessa on loistava kasvuyritysbuumi, mutta ongelmamme on, että puljut tekevät liian aikaisessa vaiheessa ”exitin”, eli liiketoiminta myydään liian varhain isolle kansainväliselle yritykselle.

Olemme onnekkaita: akateemiset eurooppalaiset todella pitävät Suomesta, tai ainakin Suomi-kuvitelmastaan. Jos haluamme saada lisää koulutettua työvoimaa Suomeen tästä porukasta, niin kehottaisin ehkä luomaan mielikuvia lämpimistä kesäpäivistä ja häivyttämään mielteitä Lapin lumisista tuntureista. Lumen keskelle menee moni mielellään lomalle, mutta harvempi töihin.

Kieliä ja kielipelejä

Raskaan syksyn jälkeen tässä alkavat energiatasot nousta sen verran, että alan varmaan bloggailemaan taas enemmän. Mitään en lupaa. 

np. Rammstein: Spring

2014-10-28 22.13.36
Kissa-apinanaama Bobbyn kielenkäyttö on lähinnä narisemista.

Siitä lähtien kun opin tekemään kunnolla töitä opiskelun eteen — eli joskus lukion loppupuolella — olen tykännyt kieltenopiskelusta. Tällöin englannin kaveriksi ilmestyi ensin ruotsi, sitten venäjä ja ranska, ja nyt teen saksanläksyjä. Jostain luin juuri, että vieraiden kielten sanojen oppiminen aktivoi aivoissa mielihyväkeskuksia, ja onhan se näin. Tosin ehkä omalla kohdallani kyseessä ei ole vieraan sanan oppiminen, vaan enemmänkin tilanne, jossa huomaa yhtäkkiä kykenevänsä hyödyntämään oppimaansa. Kämppäkaverini ranskalaiset vanhemmat esimerkiksi olivat viikonloppuna käymässä, ja oli hauska kyetä kommunikoimaan edes jotenkuten ranskaksi.

Suhtaudun kieliin vähän eri tavalla kuin monet muut. Huomaan loukkaantuvani hieman, jos joku ei suostu puhumaan kanssani äidinkieltään: kun suomenruotsalaiset vaihtavat kanssani suomeen, ja esimerkiksi ranskalaiset englantiin, jos nimenomaan yritän puhua heidän kieltään. ”Wow, jy zpiikö Freenchö very weellö!” Tässä on totta kai kyse huomaavaisuudesta, ja myös tavasta — kansainvälisissä yhteyksissä nyt vain käytetään nykyään englantia — mutta ärsyynnyn silti hieman.

Ihmettelen myös sitä, miten helposti suomalaiset vaihtavat englantiin tilanteissa, joissa toisen henkilön olisi hyvä käyttää oppimaansa suomea. Esimerkiksi täällä Cambridgessa olen tavannut joitakin Englannissa kasvaneita suomalaisia, joiden suomen kielen sanavarasto on ymmärrettävästi rajallinen. Heillä on tietysti suuri houkutus vaihtaa englantiin, jos eivät keksi tarvitsemaansa sanaa. Monet kantasuomalaiset alkavat tällöin kohteliaisuussyistä myös puhua englantia, mutta tämä on minusta karhunpalvelus. Sama koskee maahanmuuttajia: kyllä heidän ehdottomasti pitäisi antaa puhua vaivalla oppimaansa kieltä, eikä aina vaihtaa siihen iänikuiseen englantiin pienimmästäkin syystä. Siinä on kyse kunnioituksesta ihmisen vaivannäköä kohtaan.

Englannin ylivaltaan liittyen: ymmärrän hyvin, että englantia äidinkielenään puhuvien on aika hankala oppia kunnolla muita kieliä — englanti dominoi niin täysillä, ja ulkomailla turistina ollessa paikalliset haluavat tietysti harjoitella englannintaitojaan natiivin kanssa. Siksi kunnioitan erityisen paljon englanninkielisiä, jotka ovat vaivautuneet oppimaan jotain muuta kieltä. Sellaisia tosin tapaa jopa Cambridgessa yllättävän harvoin.

Lopuksi jotain asiaan kuulumattomia kuvia maailman keskipisteistä, eli New Yorkista (jossa kävin marraskuussa) sekä Tuorlasta:

IMG_20141110_081820
Korkea talo Nykissä.

IMG_20141110_120008
Columbian yliopisto.

IMG_20141110_075101
Manhattan Staten Islandin lautalta nähtynä.

IMG_20141226_153959
Tuorlan planetaario.

Takaisin bisneksessä

Pitkästä aikaa! Vietin kesää Suomessa aina syyskuun puolelle, ja palasin nyt maanantaina Cambridgeen. Tyttöystäväni Line muutti tänne myös; hän tuli Englantiin tekemään maisterintutkintoa Lontoossa, mutta asustaa siis täällä.

Täällä ollaan!

Kesä oli suurimmaksi osaksi hyvin mukava. Sitä varjosti yksi lähipiirissä sattunut sairastuminen, mutta muuten se oli oikein jees. Olin Firenzessä Law and Logic -kesäkoulussa, jossa tuli tavattua paljon mielenkiintoista porukkaa ja opittua paremmin formaalia logiikkaa. Minut myös hyväksyttiin esittelemään tutkimustani Yalen yliopistoon marraskuussa järjestettävään Yale Doctoral Scholarship Conferenceen. Sitä odotellessa.
Juuri ennen lähtöäni Suomeen kesäkuussa palautin first-year paperini. Tässä oli kyse siis 30-sivuisesta esseestä, jonka tarkastus on hieman tavanomaista muodollisempi. Siitä nimittäin järjestetään ”pikkuväitös” eli kolmen hengen väitöstilaisuus, jossa ovat paikalla minä ja kaksi tarkastajaa. Kesän takia tarkastus tapahtuu vasta nyt muutaman viikon sisällä. Teoriassa tarkastajani voivat päättää, että minut potkitaan ulos yliopistolta tai että minun pitää muuttaa koko tutkimuskohteeni, eli kyllä tämä hieman kuumottaa vaikken hirveästi siitä stressaakaan.

Olemme myös kesän mittaan tehneet Oikeusjuttu-nimistä teatteriesitystä, joka käsittelee eläinten asemaa oikeudessa. Teatteriesityksen kantavina voimina ovat taiteilijat Terike Haapoja ja Laura Gustafsson, joiden Toisten historia -projekti koskee siis ennen kaikkea eläimiä ja muita ”toisia”. Tuleva esitys on osa tätä projektia. Teriken ja Lauran lisäksi työryhmässä ovat mukana juristi Suvi Kokkonen, Animalian puheenjohtaja Sami Säynevirta sekä meikäläinen. On ollut todella innostavaa olla proggiksessa mukana; suosittelen kaikkia menemään katsomaan esityksen! Näytöksiä tulee olemaan 13.–15. marraskuuta Baltic Circle -teatterifestareiden yhteydessä Helsingissä.

Täällä Cambridgessa on vielä hiljaista, sillä lukuvuosi alkaa vasta lokakuun alussa. (Kuten olen aiemmin maininnut, lukukaudet ovat täällä lyhyitä ja intensiivisiä.) Reilun viikon ehtii siis vielä olemaan rauhassa ennen kuin hulabaloo alkaa.

Yritän jatkossa taas päivitellä kuulumisia aktiivisemmin. Mukavaa syksynalkua kaikille!

Ohjailtu kaaos, eli akateemisen työn suunnittelu

PHD Comics, joka on yleensä hauska, kuvaa allnightereita eli koko yön kestäviä viime hetken kirjoitusrutistuksia näin:

Lähde: http://www.phdcomics.com/comics/archive.php?comicid=1485
Lähde: http://www.phdcomics.com/comics/archive.php?comicid=1485

En pystynyt samastumaan ollenkaan. En ole itse ikinä tehnyt yön yli töitä minkään parissa. Yleensä saan tutkielmat valmiiksi monta viikkoa etukäteen.

Täällä Cambridgessa jokaisen väikkärintekijän pitää kirjoittaa ensimmäisen vuoden aikana lyhyt teksti tai raportti, joka antaa kokonaiskuvan väikkäristä ja opiskelijan potentiaalista. Meillä oikiksessa tämä tarkoittaa 15 000 sanan esseetä/artikkelia tms. sekä parin sivun väikkärisuunnitelmaa. Sain omani valmiiksi hiljattain, vaikka määräaika olisi vasta syyskuun alussa. (Myönnetään, että otin vähän varaslähdön tähän, koska olin tosiaan Turun yliopistossa viime vuonna jonkin aikaa tohtorikoulutettavana.)

Ihmiset tuntuvat työskentelevän todella eri tavoin. Luin tässä yhden kaverini naamakirjapäivityksen, jossa hän kertoi, että on pyrkinyt vähentämään tavoitteitaan ja odottanut enemmän, että hänelle syntyy luonnollinen motivaatio tehdä jotain. Tajusin, että tällainen on myös minun työskentelymallini.

Olen aika tehokas. En ole tippaakaan järjestelmällinen, mutta saan asioita aika paljon aikaan – olettaen että asioilla tarkoitetaan esim. akateemisia juttuja. Sen sijaan vaikkapa siivous on minulle hankalaa, koska olen vain niin lahopää, ja siivous nimenomaan tarvitsisi järjestelmällisyyttä. Mutta siis olen tehnyt suurimman osan yliopistojutuista keskivertoa nopeammassa tahdissa. Valmistuinkin alle tavoiteajassa. En kuitenkaan suunnittele arkeani miltei ollenkaan. Minulla ei ole herätyskelloa soimassa, ja kun lähden aamulla yliopistolle, minulla on vain hämärä ajatus siitä, mitä tulen päivän aikana tekemään. Rupean vain puuhastelemaan jotain. En yleensä aseta itselleni hirveästi mitään selkeitä aikatauluja, kuten että ”tähän päivään mennessä tämä luku valmiiksi” tai muuta vastaavaa. Päätän myös työnteon silloin kun siltä tuntuu, tosin harvemmin teen hommia seitsemän jälkeen. Tämä epämääräisyys muuttuu ehkä joskus väikkärin valmistumisen jälkeen, jos alan saada akateemisia opetus- ym. velvollisuuksia.

Mutta olen tosiaan yliopistossa saanut esim. kandin ja gradun valmiiksi reilusti etuajassa. Ei tarvinnut vääntää niitä viimeisenä iltana tai yönä.

Tenttiin luvussa olisin toisaalta tarvinnut enemmän aikatauluja. Ne harvat kerrat kun sain vitosen tenteistä, niin olin yleensä tehnyt oikean lukuaikataulun. Muussa tapauksessa tenttikirjojen viimeiset parisataa sivua jäivät aina viimeiseen iltaan.

Tämä ero johtuu varmaan juuri siitä, että siinä missä asioiden selvittely ja tutkiminen on tosi kiinnostavaa, toisen määräämien kirjojen pänttääminen taas on kuolettavan tylsää, ja itsekurini ei riitä tylsien juttujen tekemiseen.

Kun taas juttelin yhden toisen väikkärintekijän kanssa kanssa, hän puhui jatkuvasti sivumääristä (tai siis sanamääristä; täällä sana on tekstin pituuden mitta, kun taas Suomessa sivu): ”Tuhat sanaa päivässä. Tuohon päivämäärään mennessä olen kirjoittanut 10 000 sanaa.” Ja niin edelleen. Tämä työtapa on minulle ihan vieras. 10 000 sanaa tulee vastaan heti, kun minulla on sen verran sanottavaa. Ei sitä voi ennustaa.

Huomaan myös, että olen onnellisimpani tällaisessa olotilassa. Kun ei aseta liikaa tavoitteita, niin elämään jää tilaa pohdiskelulle, jonka kautta sitten syntyy hyviä ideoita. Varsinkin ulkoa tulevat liiat paineet ovat omiaan aiheuttamaan minulle pahaa oloa. Luulen, että tämä pätee moniin tutkijoihin ja tutkijanalkuihin. Siksi pitäisi aina kysyä, miten paljon tutkijoita kannattaa holhota, kun suurimmalla osalla on vahva sisäinen kutsu ja eetos tutkimiseen. Ei tätä hommaa ainakaan rahan takia lähdetä tekemään. Jos taas luotetaan ja annetaan vapaat kädet, niin siitä syntyvä motivaatio johtaa ainakin omalla kohdallani hyviin tuloksiin.

 

Tulevaisuutesi kahdessa tunnissa: tenttikausi Englannissa

Cambridgessa on kevään tenttikausi päällä, ja tiedekunnan seinältä löytyi tällainen lappu:

Image

Lapussa siis muistutetaan, että tenttien jälkeen ei pitäisi esim. heitellä jauhoja ja kananmunia ympäriinsä.

Siitä tuli taas mieleeni aihe, josta olen kirjoittanut aiemminkin: miten armoton tämä systeemi täällä on.  Koko vuoden oppiminen mitataan monessa aineessa 2-3 tuntia kestävällä tentillä. Esim. oikiksessa otetaan vuodessa yleensä 4 kurssia, joista jokaisen arvosana määräytyy tämän muutaman tunnin perusteella. Uusimismahdollisuutta ei ole.

Tämä systeemi on minusta ihan järjetön. Mitä jos on päänsärkyä tai rajut kuukautiskivut tenttipäivänä? Harmin paikka.

Tapasin tässä yhtä kaveriani, joka opiskelee muualla Englannissa. Hän kertoi, että hänen ystävänsä isä oli sairastunut vakavasti juuri ennen tenttikauden alkamista. Yliopisto oli joustava ja kertoi, että hän saa suorittaa tentit myöhemmin — vuoden päästä, siis samaan aikaan kuin seuraava vuosikurssi. Hänen valmistumisensa siirtyi vuodella tämän takia. Mitäs teet siinä välissä? Mäkkärin kassa odottaa.

Suomen ylioppilaskirjoitukset ovat toki jossain määrin samanlaiset, mutta huonosti menneitä ylioppilaskirjoituksia voi käydä korottamassa myöhemmin, ja yliopistokelpoisuutensa voi osoittaa myös pääsykokeessa. Täällä yliopiston arvosanat sen sijaan ratkaisevat pääsyn jatko-opintoihin ja jopa työpaikkoihin.  Kun järjestelmä on tällainen, niin kyllähän siitä selvittyään tekee varmasti mieli vähän heitellä jauhoja ja kananmunia.

 

Olin jokusen kuukauden Turun yliopistossa tohtorikoulutettavana ennen kuin sain tietää, että minut oli hyväksytty tänne, ja tarkistin siellä myös tenttejä. Suomessa ollaan kyllä melko lepsuja tenttien suhteen: niitä saa yleensä esimerkiksi uusia aika monta kertaa. Tässä on ihan kiistatta joitakin huonoja puolia. Esimerkiksi tentinlaatijat eivät ehkä panosta tenttien laatimiseen eikä korjaamiseen hirveästi, kun niitä pitää tehdä liukuhihnalta. Ja olihan se hieman turhauttavaa, kun opiskelijat tulevat kokeilemaan onneaan tenttiin — tosin oikiksessa sentään tiedetään, että kauniilla höpönlöpöllä ei irtoa pisteitä, joten yleensä mitään epämääräisiä monen sivun laverteluita ei tarvinnut lukea.

Mutta kyllähän Suomen systeemi on todella paljon inhimillisempi. Meillä — ainakin oikiksessa — on minusta muutenkin mielekkäämpi suhtautuminen tentteihin kuin täällä: kunhan tentit läpäisee, niin hyvä. Tutkielmissa ja työharjoitteluissa mitataan sitten sitä, että osaako oikeasti jotain.

 

Mutta hei: aurinko paistaa!

2014-05-18 16.00.43

Rahoitus jatko-opintoihin Briteissä

Image
Semmosta se on. Lähde: http://www.phdcomics.com/comics/archive.php?comicid=91

Yritin viime blogauksessani antaa jotain vinkkejä Oxfordiin tai Cambridgeen hakiessa. Ajattelin tehdä vielä toisen tällaisen asiabloggauksen, joka ehkä hyödyttää jotakuta joskus. Päivän aiheena on siis rahoituksen saaminen brittiläistä tohtorintutkintoa varten. Jaan tässä jotain tietoja, mitä itse jouduin kaivamaan viime vuonna. Tämän ei siis ole tarkoitus olla mikään kaikenkattava opas rahoituksen saamiseen, vaan ideana on enemmän antaa yleiskuva siitä, miten homma toimii.

Jatko-opiskelijat maksavat Briteissä lukukausimaksua. Maksu vaihtelee yliopistokohtaisesti sekä aloittain ja opiskelijan kotimaasta riippuen; oma maksuni on noin 8000 euroa lukuvuodessa. Joillain aloilla tämä on huomattavasti kalliimpaa. Tämän päälle pitäisi sitten vielä löytyä rahaa elämiseen. Cambridgen mielestä omassa tapauksessani massia pitäisi löytyä lukuvuodeksi vähintään 18670 puntaa, eli reilut parikytätuhatta euroa. Tämä on siis laskennallinen summa, jonka on ajateltu riittävän vuoden elämiseen ja maksuihin.

Mistä sitä rahaa sitten saisi?

Rahoitus Briteistä

Suomessa jatko-opintoihin hakeminen menee yleensä niin, että ensin saadaan tohtorintutkinnon suoritusoikeus, ja sen jälkeen alkaa sitten apurahojen ja tohtorikoulutuspaikkojen hakurumba. Briteissä taas on aika tyypillistä, että kun hakija hyväksytään, hänelle saatetaan tarjota samalla rahoitus. Tyypillisintä on, että nämä apurahat tulevat valtiolta, jonka alla toimii erilaisia Research Councileita eli tutkimusneuvostoja, jotka rahoittavat tieteellisiä jatko-opintoja. Tällaiset apurahat hoitavat yleensä sekä lukukausimaksut että antavat vähän massia elämiseen.

Research Councileiden rahoitus on hyvin keskeinen rahanlähde monille. Itse hain niin myöhään, että tutkimusneuvostojen hakuajat olivat menneet jo aikoja sitten.

Näiden lisäksi on erilaisia muita yliopisto- ja hakijakohtaisia apurahoja. Esimerkiksi Cambridgessa on Bill Gatesin rahoittama Gates Scholarship ja erilaisia yliopiston ja collegejen tarjoamia apurahoja. Suurin osaa näistä on kuitenkin haettava ennen opintojen aloittamista! Järjestys on siis erilainen kuin Suomessa. Suomalaiselle on (tai ainakin itselleni oli) myös yllättävää, että joidenkin apurahojen saaminen on hyvin arvostettua ja hienoa; esimerkiksi Oxfordin Rhodes Scholarship on tällainen.

Lisäksi yliopistoilla on tarjolla jonkin studentship-rahoitusta, jotka vastaavat tavallaan suomalaisia tohtorikoulutettavien paikkoja. Näissä on siis kyse työsuhteesta, jossa hakija sitoutuu esim. opettamaan 10 tuntia viikossa ja saa vastineeksi rahaa. Näitäkin haetaan samalla kun ylipäänsä haetaan yliopistoon. On myös melko tyypillistä, että muutkin kuin studentship-tohtorikoulutettavat antavat jonkin verran opetusta opintojensa aikana. Nämä ovat käsittääkseni sitten erillisiä juttuja, joista sovitaan opintojen aikana. Itsekin yritän jossain vaiheessa päästä opettamaan; toistaiseksi olen antanut vasta muutaman tunnin pienryhmäopetusta. Näillä opetustunneilla on kuitenkin turha odottaa voivansa elättää itsensä.

 

Rahoitus Suomesta

Aika moni tuttuni täällä saa apurahan omalta valtioltaan. Suomessa tällaista systeemiä ei taida olla(?); meillä valtion rahat menevät omien yliopistojemme tohtorikoulutettaviin. Meillä on sen sijaan onneksi poikkeuksellisen kattava setti erilaisia säätiöitä. Tärkein on tietysti Suomen Kulttuurirahasto, joka jakaa vuodessa 17 miljoonaa tutkijoille (ja melkein saman verran taiteilijoille). Koneen Säätiö jakoi viime vuonna 20 miljoonaa euroa tieteeseen ja taiteeseen yhteensä, mikä on myös kyllä aivan käsittämätön summa. Se tukee lähinnä humanistisia ja yhteiskuntatieteitä ja ympäristöntutkimusta. Sieltä sain myös itse apurahan, mikä oli ja on ihan mahtava juttu.

En nyt käy tässä läpi kaikkia Suomen säätiöitä ja rahastoja; niitä on pilvin pimein. Yksi nimenomaan britteihin liittyvä säätiö pitää kuitenkin mainita: Osk. Huttusen säätiö jakaa aika isoja apurahoja enintään 26-vuotiaille, ja etusijalla on väitöskirjatutkimus Englannin vanhimmissa yliopistoissa. Tämä on siis todella syytä pitää mielessä, jos tähtää Oxbridgeen. Siellä taitaa paraikaa olla hakuaika käynnissä.

Lisäksi pitää sitten mainita Suomen opintotuki. Sitä voi saada tieteellisiin jatko-opintoihin 9 kuukauden verran, jonka aikana ehtii sitten hakea ja toivottavasti saada apurahan jostain. Jos aikoo ottaa riskin ja lähteä opiskelemaan ilman apurahaa, niin kannattaa huomata, että yliopistot yleensä vaativat lukukausimaksun maksamista ennen opintojen aloittamista. Eli aika monta tonnia pitää pystyä kaivamaan kuvetta etukäteen. Jos sinulle tosin on myönnetty kuukausittainen apuraha Suomesta, eikä säätiö tms. suostu maksamaan mitään etukäteen, niin yliopiston kanssa voi ehkä saada neuvoteltua maksun maksamisesta osissa.

Lainat

Briteissä kandintutkintoon on vissiin helppoa saada valtiolta tuettua lainaa. Sen sijaan jatkotutkinnon suhteen ei ole yhtä helppoa. Käsittääkseni laina on täällä pitkälti markkinaehtoista. Suomessa voi sitten saada opintolainaa yhdeksän kuukauden verran; sitä voi saada vissiin jopa hieman enemmän kuin Suomeen, koska kyseessä on ulkomaat.

 

Kenties tämän luettuasi ymmärrät hieman paremmin, miten brittiläinen systeemi toimii. Mielelläni otan taas kommentteja ja täydennyksiä vastaan.

Jatko-opinnot Oxfordissa tai Cambridgessa – miten?

Image

Ajattelin että kirjoittelisin jotain asiaakin tänne vaihteeksi enkä vain laittaisi kivoja kuvia. Kenties bloggailustani voisi joskus olla jopa jotain hyötyä jollekulle. Eli tässä tekstissä jaan muutaman ajatuksen siitä, miten Suomesta voi päästä brittiläiseen huippuyliopistoon tekemään opintoja. Nämä ovat enemmän omaa perstuntumaani kuin mitään tutkittua tietoa. En nyt siis tässä kirjoituksessa ota kantaa siihen, ovatko huippuyliopistohaaveet fiksuja vaiko eivät. Tämä riippuu jokaisen omasta tilanteesta.

Eli: olet Suomessa yliopistossa ja mielessä polttelee ajatus lähteä joskus esim. Cambridgeen tai Oxfordiin tekemään tohtorintutkintoa. Miten tämä parhaiten onnistuisi? Tarjoan jotain ajatuksia aiheesta. Tämä keskittyy siis britteihin; jenkkikouluista en uskalla sanoa mitään.

1. Panosta arvosanoihin.

Täällä ollaan hyvin kiinnostuneita yksittäisten kurssien arvosanoista. Oma kokemukseni on, etteivät Suomessa tenttiarvosanat kiinnosta edes saimaannorppia, mutta briteissä niillä kyllä on väliä. Keskiarvon olisi syytä olla nelosen yläpuolella. Gradun arvosana on tietysti varsinkin tärkeä (myös Suomessa), mutta hyvä gradu ei välttämättä riitä. Cambridgessa standardeja pitää yllä erityinen lautakunta, joka tarkistaa että ehdollisesti hyväksytty hakija täyttää akateemiset vaatimukset. Tämän tarkoituksena on varmaan se, etteivät proffat voi täysin sanella, keitä ottavat ohjattavikseen.

2. Panosta kontakteihin Suomessa

Proffat ja muut tutkijat ovat tietysti kuitenkin tärkeitä — sekä Suomessa että ulkomailla. Oxbridge haluaa kaksi akateemista suosittelijaa jokaiselta hakijalta. Kannattaa siis panostaa siihen, että kaksi yliopistolaista tuntevat sinut hyvin.

3. Panosta kontakteihin briteissä

Itsehän en siis tähdännyt Cambridgeen. Tapasin nykyisen ohjaajani, koska halusin kysyä häneltä asioita hänen kirjaansa liittyen, ja hän sitten ehdotti, että voisin hakea. Ansioluetteloni (varsinkin kohta 1 eli arvosanat) ei ole niin vakuuttava, että olisin päässyt kylmiltäni sisään ilman proffan taustatukea. En ainakaan usko.

Kannattaa ihan rohkeasti ottaa yhteyttä kiinnostaviin ihmisiin jo ennen hakemista. Proffat saattavat jättää vastaamatta mailiisi, mutta entä sitten? Et ole menettänyt mitään.

4. Osoita olevasi tutkijasielu

Kaikkein olennaisinta on tietysti potentiaalisi tutkijana ja sen osoittaminen. Itse onnistuin julkaisemaan kaksi artikkelia opiskeluaikana, minkä luulen olevan ihan olennainen syy sille, että tiedekunta katsoi ei-täydellisiä arvosanojani läpi sormien. Lisäksi osallistuin esimerkiksi Helsingin yliopiston oikiksen tutkijalinjalle. 

Kaikenlainen julkaiseminen on tästä hyvä osoitus, mutta tutkijaharrastuneisuutta voi osoittaa monella tavalla: toimimalla vaikka tutkimusapulaisena tai mitä vain.

5. Paranna asemiasi

Ehkä et ole ihan tyytyväinen arvosanoihisi? Tuntuuko Oxbridgeen hakeminen liian isolta hyppäykseltä? Tällöin voi olla fiksua tehdä maisteri jossain nimekkäässä brittiyliopistossa. Maisterit kestävät täällä yleensä vuoden, joten niihin ei tarvitse uhrata loputtomasti aikaa. Esimerkiksi Lontoossa UCL, LSE ja King’s College, muualla Englannissa Warwick ja Bristol sekä Skotlannissa Edinburgh, St Andrews ja Glasgow ovat kaikki erittäin hyviä yliopistoja, jotka tunnetaan hyvin briteissä. Näistä saatu maisteri hyvin arvosanoin saattaa parantaa tilannettasi ratkaisevasti. Esim. LSE ja UCL ovat muutenkin kyllä maailmanluokan mestoja, vaikkeivät olekaan yhtä nimekkäitä kuin Oxbridge.

Tähän liittyen täytyy sanoa, että voit toki hakea britteihin tekemään maisteria jo suomalaisen kandin jälkeen. Jos olet hätähousu, niin tämä on todennäköisesti nopeampi reitti kuin suomalainen maisteri, koska suomalaiset maisterit tuppaavat viemään sen kaksi vuotta.

 

Mielelläni otan vastaan listan jatkoksi muitakin ajatuksia, jos joltakulta lukijalta sellaisia löytyy.

Kuvakatsaus

 Täällä on taas tapahtunut kaikenlaista. Kävin pari viikkoa sitten proffan kanssa illallisella ja uhosin että pistän lupaamani tekstin hiottuna kohtapuoliin tulemaan. Seuraavana päivänä sitten sairastuin vatsatautiin ja makasin viisi päivää kotona. Sitten tuli Line kylään ja seuraavaksi viikonlopuksi myös hyvät ystäväni Pessi, Katariina, Harry ja Eero. Oli ihan mahtava viikonlopu(!!!) mutta työnteko jäi kovin vähäiseksi. Mutta sellaista sattuu.

Image
Harry polkemassa Grantchester-kylään.
Image
…ja ihmettelemässä kukkaketoa.
Image
Line tykkäsi myös kukista.
Image
Kata ja Pessi harrynaurinkolasifiltterin läpi.

 

Image
Eero King’s Collegen edessä.

Kävimme myös formal-illallisella, jossa oli todella hauskaa:

ImageImage

 

Siinä oli vähän kuvia. Kirjoittelen pian jotain oikeaakin!

 

Tutkija-näytelmäkirjailija Kurki

Tervehdys taas! Olen ollut hieman hiljaa hetken, mutta nyt kirjoittelen jälleen. Ei minusta ihan näytelmäkirjailijaa tule, vaan mitä? Jatka lukemista niin saat tietää.

Full Term alkoi tänään, mikä tarkoittaa yleisesti sitä että undergraduate-opiskelijat ovat palanneet kaupunkiin. Minulle tämä merkitsee, että pyörälle on taas vaikea löytää paikkaa. Tässä välissä olen ehtinyt muun muassa olla puolitoista viikkoa Suomessa.  Oli todella kiva visiitti; tapasin Lineä ja paljon kavereita. Kävin myös puhumassa Koneen säätiön keskustelutilaisuudessa, joka koski eläimiä tutkimuksen ja taiteen näkökulmasta. Oma väitöstutkimukseni liittyy keskeisesti eläimiin ja niiden oikeudelliseen asemaan, vaikkei rajoitukaan vain niihin. Sain kuulla äärimmäisen kiinnostavan esitelmän Terike Haapojan ja Laura Gustafssonin Toisten historia -taideprojektista, jossa periaatteessa pyritään tuomaan eläimiä historian subjekteiksi. He ovat esimerkiksi pitäneet Naudan historian museota, jossa esitetään lehmien historiaa lehmien näkökulmasta – ei ihmisten harjoittaman karjankasvatuksen näkökulmasta. Lopuksi sain kuulla, että seuraava Toisten historia -osaprojekti on Oikeudenkäynti-työnimellä kulkeva esitys, jossa käsitellään eläinten mahdollista oikeussubjektiutta. Olin positiivisesti hämmentynyt ja yllättynyt: tämähän liippaa todella läheltä omaa tutkimustani! Seuraavana päivänä sainkin sitten viestin Terikeltä, jossa he pyysivät minua mukaan projektiin. En tietenkään sanonut ei. Joten loppusyksystä Baltic Sea Circle -festareilla esitetään eläinten oikeudellista asemaa koskeva näyttämötaideteos, jota olen mukana tekemässä. Jess!   Niin, ja rupesin taas katsomaan Game of Thronesia. Viimeksi jätin katsomisen ykköskauden loppuun jostain syystä. Pitääkin nyt varmaan lukea nelos- ja vitoskirjat ennen kuin aloittaa neloskauden. On kyllä mahtava sarja; kunpa näin upeita saagoja olisi enemmän.   Mitäs muuta? Ehkä sanoinkin jo, mutta sanotaan uudestaan: Tiedoksi kaikille suomalaisille tutuille, että tulen olemaan aika ison osan kesää Suomesta; varmaan kesäkuun puolestavälistä elokuun alkupuolelle. Näin ainakin alustavasti.