Maailmanparantaja, hae oikikseen

Kävin lauantaina katsomassa Unlocking the Cage -dokkarin DocPoint-festareilla. Elokuva käsittelee juristi Stephen Wisen yrityksiä saada tietyille kädellisille vapautta vankeudesta ja oikeussubjektin asemaa. Elokuvan jälkeen lasillisella istuessamme yksi leffaseurastani totesi, että tämä leffa varmaan inspiroi uusia sukupolvia hakemaan oikikseen. Itse olin vähän skeptisempi asian suhteen. Tässä yhteydessä kävi ilmi, ettei tämä yhteiskunnallisesti aktiivinen humanistituttuni myöskään tunne ketään muuta oikislaista kuin minut ja toisen juristin, joka oli ollut katsomassa samaa leffaa.

Steven Wise argumentoimassa oikeudessa kädellisten oikeuksien puolesta. (kuva: HBO/First Run Features)

Jäin miettimään, että oikiksella on Suomessa jonkinasteinen imago-ongelma ns. tiedostavien ihmisten parissa. Kun itse kerron esimerkiksi filosofian opiskelijoille, että olen valmistunut oikiksesta, vastauksena saan yleensä hämmentyneitä ilmeitä. ”Sinä? Oikis? Mutta sullahan on pitkä tukka ja pukeudut tuolla tavalla?” ja niin edelleen. Yleensä tämä sitten selitetään niin, että olen ”hyvä oikislainen”, mitä se sitten tarkoittakaan.

Teen nyt hyvin rankan yleistyksen. Oikislaiset voidaan minusta jakaa karkeasti kolmeen ryhmään. Ensiksi tulevat ns. uraohjukset, jotka ovat kunnianhimoisia ja jotka tähtäävät huippuasianajajiksi ja vastaaviksi. Toiseksi oikiksessa ovat ns. tavikset, jotka ovat tulleet varman ammatin ja toimeentulon perässä. Tämä ryhmä on varmaankin suurin. Kolmas porukka, jota on ehkä 10-25 %, ovat sitten ”kaikki muut”. Siihen mahtuu kaikenlaista jengiä. Rastapäitä, filosofeja ja tuomarinurmioita. Tätä porukkaa yhdistää usein myös se, että kyseessä ei ole heidän ensimmäinen opintosuuntauksensa; moni on opiskellut ensin jotain muuta.

Ongelma on se, että oikiksen markkinointi esimerkiksi valmennuskurssifirmojen toimesta painottuu todella paljon kahteen ensimmäiseen ryhmään, ja varsinkin ensimmäiseen. Oikkareista maalataan kuva tyylikkäinä jetset-nuorina. Lisäksi mielikuva siitä, mitä oikiksen tutkinnolla voi tehdä, on hyvin kapea. Monilla on mielessä vain asianajajat ja bisnesjuristit, ja valmennuskurssimarkkinointi tukee tätä. Kuitenkin oikeustieteellisestä koulutuksesta on paljon muuhunkin.

Tässä joitakin pointteja:

• Oikis tarjoaa hyvän yleiskuvan suomalaisesta yhteiskunnasta, Euroopan unionista ja kansainvälisen oikeuden järjestelmästä (YK ym.). Se antaa näin ollen asiantuntemusta maailman ymmärtämiseen ja muuttamiseen.
• Oikis ei sulje hirveästi asioita pois — ei sieltä todellakaan tarvitse tulla asianajajaksi vaan juristi voi ryhtyä vaikka diplomaatiksi tai järjestösihteeriksi. Oikkari voi usein työllistyä samoihin työpaikkoihin kuin valtsikalainen tai humanisti.
• Oikis kuitenkin antaa myös juridista osaamista, jota tarvitaan hyvin laajalti, aina järjestötoiminnasta aktivismiin ja arkielämään.
• Myös oikiksen sisällä voi tehdä hirveän paljon asioita. Varsinkin maisterivaiheessa voi ottaa esim oikeus ja kirjallisuus -kursseja ja erikoistua oikeusfilosofiaan tai vaikka kriminologiaan (rikollisuuden tutkimukseen). Kansainvälisillä kursseilla pääsee tutustumaan humanitaariseen oikeuteen ja sosiaalisten oikeuksien toteutumiseen kehitysmaissa. Sosiaalioikeuden ja oikeussosiologian kursseilla voidaan vaikka pohtia köyhyyttä Suomessa.

Kehottaisinkin kaikkia yhteiskunnallisesti tai muuten valveutuneita nuoria ihmisiä miettimään, voisiko oikis olla vaihtoehto esim. jonkin valtsikan aineen tilalle tai rinnalle.

Enkä todellakaan tarkoita tällä viestillä mollata niitä uraohjuksia ja ”taviksia”. Liikejuristeja ja hallintovirkamiehiä tarvitaan. Nämä porukat ovat kuitenkin niin suuressa enemmistössä, että ihmisille voi syntyä oikiksesta yksipuolinen mielikuva. Sinne mahtuu kaikenlaista, ja mahtuisi vielä enemmänkin.