Miten tässä näin kävi?

Luxemburgissa, ei siis Englannissa. Omakuvia Englannista ei ole toistaiseksi tarjolla.
Meikäläinen Luxemburgissa, ei siis Englannissa. Omakuvia Englannista ei ole toistaiseksi tarjolla.

Moi. Olen Visa Kurki. Olen aloitellut elämässäni monia blogeja, jotka ovat yleensä jääneet vain muutamaan päivitykseen. Se saattaa johtua siitä, että olen vaatinut teksteiltäni liikaa: jokaisen tekstin pitäisi aina olla suuri lisäys ihmiskunnan suureen kulttuuriperintöön.

Nyt, matkablogin varjolla, yritän päästä tästä tavasta eroon. Tarkoitukseni on siis tässä blogissa yksinkertaisesti kertoa kuulumisiani. Varmaankin laitan tänne kaikenlaista syvällisempääkin, mutta annan itselleni anteeksi jos jokainen teksti ei ole niin ihmeellinen riipustus.

Niin mikä matkablogi? Olen aloittamassa oikeustieteellistä väitöskirjaa Cambridgen yliopistossa, Englannissa. Saavuin tänne eilen yöllä.

Miten tässä näin kävi? En ole haaveillut huippuyliopistoihin sitten abivuosien, jolloin hyvien ylioppilaskirjoitustulosten johdosta päädyin hakemaan Oxfordiin. (Siitä lisää kenties joskus toiste.) Cambridge tuli nyt kuitenkin kuvioihin melko sattumalta.

Kirjoittaessani graduani vuoden 2012 keväällä totesin, että tutkimushomma on ihan parasta. Kiirehdinkin jopa gradun valmistumista siksi, että pääsisin nopeammin tekemään väitöskirjaa. Sen jälkeen, kun minut hyväksyttiin tohtoriopiskelijaksi Turun yliopistoon, oli edessä oikeastaan sarja pettymyksiä: en nimittäin meinannut millään saada rahoitusta tutkimustyölleni. Tämän takia päädyin tekemään ns. oikeita töitä, jotka alkoivat nopeasti maistua puulta, ja tunsin hukkaavani aikaani.

Viime keväänä lähdin sitten Luxemburgiin tekemään harjoittelua Euroopan unionin tuomioistuimessa. Luxissa asuessani pohdiskelin monet illat oikeusteorian syntyjä syviä. Lueskelin Cambridgen professori Matthew Kramerin kirjoja, ja sain tiettyjä oivalluksia, joista olisin mielelläni puhunut jonkun kanssa. Kaupungissa ei oikein ollut ketään, joille purkaa ajatuksiani, joten päädyin kirjoittamaan aiheesta suoraan Kramerille. (Jälkikäteen ajateltuna tämä oli aika rohkea ratkaisu.) Ehdotin samalla, että voisin kenties tulla joskus Cambridgeen vierailevaksi tutkijaksi muutamaksi kuukaudeksi.

Kramer vastasi minulle ilmeisesti melko englantilaiseen tyyliin: hän pyysi minut Cambridgeen illalliselle puhumaan näistä asioista. Sovimme tyttöystäväni Linen kanssa, joka oli Suomessa ja minä siis Luxemburgissa, että lähtisimme yhdessä Englantiin käymään. Viime toukokuussa lähdimme sitten junalla Lontoosta kohti Cambridgea, jossa ilta huipentui illalliseen Churchill Collegessa. Olin kuullut etukäteen, että Cambridgen illallisilla pidetään yleensä pukua, mutta Churchill Collegessa olin yksin dressed up, siinä missä muut illastajat liikkuivat jossain farkkujen ja verkkareiden välimaastossa. Oli vähän hölmö olo.

Hölmöstä olostani huolimatta professori Kramer ehdotti muutama päivä myöhemmin, että jos hakisin Cambridgeen, niin hän voisi ohjata minua. Tämä tuli melkoisena yllätyksenä, ja pohdin asiaa suhteellisen pitkään – pidin mahdollisuuksiani aika heikkoina, ja tiesin että hakemiseen kuluisi kielikokeineen ja todistuskäännöksineen yli 500 euroa. Päätin lopulta kuitenkin hakea. Yliopisto panttasi hakemustani monta kuukautta, mutta joskus heinä-elokuussa sain vastauksen: minut oli hyväksytty, mutta minun pitäisi käydä vielä parantamassa kielikokeen tulosta. Minun piti käydä Virossa tekemässä koe, koska siellä oli lyhyemmät jonot, ja joskus syys-lokakuun vaihteessa sain tietää, että koe meni läpi.

Sitten oli edessä vielä rahoituksen hankkiminen. Olin tullut jo hieman kyyniseksi sen suhteen, että onko kukaan kiinnostunut rahoittamaan teoriapohdintojani apurahalla. Laitoin syksyn mittaan aika monta rahoitushakemusta menemään, mutten uskonut että niistä tulisi mitään, ja olin valmis lähtemään Englantiin myös ilman mitään tietoa mistään rahoista. Suunnittelin jo epätoivoissani katusoittoa Cambridgen turisteille. Joulukuun alkupäivinä minua odotti kuitenkin yllätys, kun Koneen Säätiö (joka ei yleensä edes rahoita oikeustieteellistä tutkimusta) päätti myöntää minulle täyden apurahan. Jes! Saatoin lähteä reissuun miltei vailla huolen häivää.

– – –

Cambridgen juna-asema saapumisyönäni.
Cambridgen juna-asema saapumisyönäni.

Yllä oli siis hieman taustaa. Eilen yöllä saavuin tänne, ja tänään yritän varmaan esimerkiksi avata puhelinliittymän. Ilmeisesti puhelimen hankkiminen, pankkitilin avaaminen jne. ovat merkittäviä ja haastavia operaatioita, joten saa nähdä miten käy.

Yksi Cambridgen lukuisista kirkoista; törmäsin tähän tänä aamuna.
Yksi Cambridgen lukuisista kirkoista; törmäsin tähän tänä aamuna.

2 vastausta artikkeliin “Miten tässä näin kävi?”

    1. Kiva! Hyvä tietää että joku lukee, etten ihan turhaan näitä riipustele.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s